Viisi naista ja mies ilmaantuivat aamuvarhaisella terveyskeskuksen fysioterapiaosastolle vaalealettisen open luokkaan. – Selkäkoulun tarkoituksena on etsiä sisimpiä selkälihaksia ja vahvistaa niitä, sanoi tämä rauhallisen oloinen nuori nainen. Aluksi käytiin läpi selkärustingin anatomian lyhyt oppikurssi ja tavallisimmat ikämuutokset. Niiden edustajinahan tässä oltiin koollakin.

Tajusin hetikohta helpottuneena, että nyt ei tehdä idioottimaisia punttisaliharjoitteita eikä  punnerreta naama punaisena vatsalihasten vahvistamiseksi. Pitkät selkälihaksetkin jätetään rauhaan. Siis kukin etsii sisäistä selkäänsä. Harjoitteet eivät juurikaan näy, mutta oikein tehtynä  ne tuntuvat. Illalla viimeistään. Ja siitä tietää, löytyikö etsitty.

Pukuhuonepuheet kylläkin puistattivat. Eräs kuvaili värikkäästi vaivojaan – pitääkö näillä ihan kilpailla? – ja kertoi selän varjoainekuvauksesta. Siitä oli seurannut kauheuksia. Lopuksi kärsijämestari julisti lajitovereilleen kuulleensa, että siihen tutkimukseen on joku kuollutkin. !Huu!

Löytyykö sisäinen selkäni, sitä käyn ihmettelemässä kahdesti viikossa marraskuun. Kaamoksentorjuntaa!

  • Vähän hassu mielleyhtymä: On parasta tehdä tuttavuutta kaikkien sisäisten juttujensa kanssa. Ystävystyminenkään ei ole pahaksi, jotta emme olisi puolin ja toisin turhana rasitteena toinen toisellemme. Voi olla, että aina sillloin tällöin joku sisäinen elimemme on vain hiljaa kärsinyt kaltoin kohtelusta. Joskus se kuitenkin saattaa ottaa meidät puhutteluun…

    Kommentin jätti mm · tiistaina 5. marraskuuta @ 21:17

  • Totta puhut, ja sisäinen selkäni kyllä puhuttelee minua aika ajoin ankarastikin.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 6. marraskuuta @ 11:39

  • Pieni on kaunista ja myös tehokasta. Itselläni on on ollut tarve myös näihin: niskakoulu ja hengityskoulu.

    Toivottavasti läpäiset koulusi! Täällä pilkahti tänään aurinko!

    Kommentin jätti Liisa · keskiviikkona 6. marraskuuta @ 16:01

  • Ainakin tänään harjoitteet tuntuivat! Kunpa niistä olisi jatkossa myös apua. Ja auringon pilkahdukset auttavat rohkeuden säilyttämisessä kaiken keskellä.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 6. marraskuuta @ 21:04

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.