Suomen Kuvalehti, tuo kuvajournalismin terhakka muinaisjäänne ja kirjallisen omahyväisyyden huippuunsa kiristetty uusiotuote, ylitti itsensä vessapaperikansikuvallaan. Sisäsivut taas hykerryttivät räväköillä ja osuvilla arvioilla suomalaisen kirjallisuuden nykytilasta. Taisi unohtua kuka lehteä kustantaa. Ja sieltähän se ukkonen sitten jyrähti.

Meillä luetaan Kuvalehteä. Yksinkertaisimmillaan siksi, että muuta vastaavaa ei ole. Lehden linja aiheuttaa aika ajoin nurinaa kotona, jopa uhkauksia kestotilauksen katkaisusta.  Palautettakin on lähtenyt. Toisaalta, mitä virkaa olisi lehdellä, joka olisi hajuton, mauton ja väritön. Lukijankaan pinnaa ei kannata liikaa kiristää. Viisas aavistaa, mikä on liikaa.

Kustantajat ovat väläytelleet valtaansa. Taannoin kustantaja potkaisi Hesarin päätoimittajan pihalle luottamuspulaan vedoten. Nyt Otava kärräsi johtavan viikkolehtensä ulos kirjamarkkinoilta häiritsemästä messuhulinaa. Jotain pyykinpesua on taatusti odotettavissa toimituksessa Kuvalehdessäkin. Se lehdistön vapaudesta. Kenen joukoissa seisot, sen lauluja laulat – tai itket ja laulat.

Kirjallisuuden nykytilasta Suomessa olen pitkälle samaa mieltä kuin tuo kaikkien  yrmykriitikkojen isähahmo, Tommi M. Paljon on löperöä kirjoittelua ja turhan tarjontaa komeiden kansien väleissä. Mutta jos kustannus kannattaa, täytyyhän lukijoitakin jossain olla. Mikä minä olen sanomaan kirjaa huonoksi, jos kansa tykkää ja viihtyy. Sanon silti. Enkä käy kustantajien karjamarkkinoilla. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.