Ystävä miettii  syntymänsä seuraavaa merkkipaalua. Joko olisi aika kirjoittaa vanhuudesta, millaisin aatoksin sitä kohti tässä mennään. Toinen ystävä myöhäisiän muuttokaaoksen keskellä seuloo elämänkorkuisten tavarakasojen merkitystä ja sitä mahtuuko itse enää mukaan huoneisiinsa. Kolmas ystävä miettii arjen realiteetteja ikääntyvän puolison sairauden näkökulmasta. Elämänmuutoksen viimaiset  ensi väreet käyvät mielessä.

Itse kuhkin vuodenaikapuuhissani sekä toimissa ja harrastuksissa, joihin olen sitoutunut. Toisinaan sytyn ihmisten tapaamisesta, toisinaan tunnen ohutta ja ohimenevää halua kaivautua odottamaan, että lumi kinostuu pesän ylle. Tajusin tänään, ettei se riipu iästä. Se on perusluonnetta.

Kysyin muutamilta eläkeläisiltä vanhusten viikon alkajaisiksi: milloinka alkaa vanhuus?  Ehdotettiin 70 tai 80 ikävuotta. Eräs aktiivinen kahdeksankymppinen mies tuumi, ettei se riipu iästä eikä rypyistä vaan ’pollasta’. Muuan eläkeläisrouva ilmoitti suureen ääneen: ”Minä en kuulkaa ole mikään nynnerömummo, minä osallistun kaikkeen, mikä kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, sanon sen päin naamaa. Minun lapset on viiskymppisiä ja ne on nynnerömpiä kuin minä.”

Mietin, siitäkö vanhuus alkaa, kun joka puolella kohkaava lajitoveri tai nuoremmat sukupolvet määrittelevät sinut nynnerömummoksi. Ei kai? Jospa siitä, kun osallistumisen kynnys aikanaan nousee itselle syystä tai toisesta ylittämättömän korkeaksi. Kun elämää kyllikseen saatuaan tuntee halua luovuttaa, väsyy kiinnostumaan uusista asioista? Ei kai vanhuus mikään sairaus ole, eikö vain täyttyvän elämän kaunis ilta?

  • ”Täyttyvän elämän kaunis ilta”! Miten hienosti sanottu. Näin minäkin haluaisin ajatella. Se on vastakohta vanhuuden pelolle ja kieltämiselle; sille, että ”en jää koskaan eläkkeelle, ei pidä luopua mistään, on ikäsyrjintää että jäisi sivuun jostakin iän takia”.

    Kommentin jätti Annikki · tiistaina 8. lokakuuta @ 09:56

  • Joskus mietin miten monin tavoin ihminen huijaa itseään juoksemaan kuolemaa pakoon. Jos viivähtäisi, heittäytyisi käsillä olevaan hetkeen nauttimaan elämästä, sen kauneudesta, joka vielä tässä on.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 9. lokakuuta @ 18:17

  • Eräs kirjablogisti arvioi Pientä eläkekirjaani, muuten oikein positiivisesti, mutta vanhuuteen liittyvät kappaleet olisi hänen mielestään pitänyt jättää pois. Ne olivat ”yksinomaan puisevaa luettavaa”. Olen kyllä saanut niistä luvuista aivan päinvastaistakin palautetta. Juokseeko tämä eläkemaratoonari jotain pakoon?

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 9. lokakuuta @ 19:34

  • Annikki, en ymmärrä miten voisi kirjoittaa eläkeläisen elämästä jättämällä siitä vanhuuden kokonaan pois. Työelämän jälkeisissä vuosissa vanhuus hiipii pian mukaan tahtoipa tai ei.Pitäisin mieleuummin itsestään selvänä asiana, että siitä on puhuttava.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 10. lokakuuta @ 13:26

  • Se kirjablogi on nimeltään ”Annelin kirjoissa”.

    Kommentin jätti Annikki · torstaina 10. lokakuuta @ 20:58

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.