Minulla on Metsä. Tai siis lähistöllä on montakin metsää ja puistoa, mutta Metsä, josta nyt puhun, on erityinen. Pyöräilen kotikadun päähän asti, lukitsen ajoneuvon suojaiseen paikkaan ja jatkan jalan. Alas polkua, ylös mäntykennäälle, kuusikon laitaa tai syysvaloa hehkuvaan lehtoon. Lukemattomien risteilevien polkujen houkutus on kutkuttavaa. Valinnanvaraa kulkijalle riittää ja kannonnokkaa tai kaatunutta runkoa istujalle.
metsäkirkosta palaavat lapset
Tänään yllätyin siis totaalisesti. Vastaan tuli kävelytien täydeltä niin kauas kuin silmään erottui iloisesti porisevia alakoululaisia opettajineen. – Hei, mistä te ootte tulossa, huikkasin lapsille ja pysäytin pyörän. – Me oltiin metsäkirkossa, pari poikaa vastasi. – Upeaa! Letkan perää pitävä rehtorinoloinen partasuuope hymyili: ”Olimme metsässä koko koulu, tää oli hieno juttu – ja sääkin mitä parhain!”
vaarallinen kuva
Viimeisenä tuli vielä eskarilaisia opettajineen. Otin hilpeästä lapsilaumasta kauempaa kuvan. Tiukan näköinen naisope sanoi kohdalle tultuaan, ettei lapsia saa kuvata. Olin varmaan niin ällistyneen näköinen, että hän selitti: joidenkin lasten vanhemmat ovat varoittaneet lapsiaan kuvaajista. Minä änkyttämään, että enhän minä yksittäisiä lapsia kuvaakaan, halusin vain tallentaa iloisen näkymän lapsista metsäpolulla. – Ole hyvä ja poista kuva silti kamerasta, vaati ope. Vähän se asenne särähti oudosti siinä tunnelmassa. Ehkä vauhkot vanhemmat ovat säikytelleet opettajatkin. – Iloinen mummo metsäpolulla kameran kanssa, huu, miten pelottavaa!
Kotona keskustelimme tapahtuneesta. Ihmettelin, millaisessa maailmassa nyt eletään. Toinen siihen totesi, ettei yleisellä paikalla voi ketään kieltää kuvaamasta, jos kuvaus ei ole häiriöksi. Kuvien julkaisuakaan ei voi kieltää, ellei niissä ole tunnistettavia lähikuvia ihmisistä. Kuvan tarkoitus ratkaisee. Joka päivä näemme mediassa lähikuvia väkivallan uhreista, mielenosoittajista, julkishenkilöistä. Kaikilta ei taatusti ole kysytty lupaa kuvaamiseen.
Kaikesta huolimatta mieleen jäi ihana kokemus: sain kuljeskella lasten viattoman ilon siunaamassa metsässä.
Tämä on yksi asia, joka on muuttunut näinä aikoina. Itse kohtaan sen aina ollessani tulkkina ammattioppilaitosten alkuinfossa. Siellä kaikkien on annettava erillinen lupa siihen, että heidän kuviaan (siis myös joukkokuviaan) käytetään esim koulun infossa. Sama pätee tietääkseni myös kaikkiin tavallisiin kouluhin ja opettajien velvollisuus on ymmärtääkseni pitää huolta tästä asiasta kaikissa kouluun liittyvissä jutuissa. (Tiedän, että joillekinopittajille se on miltei riesa – yrittää muistaa kunkin lapsen tilanne.)
Maailma on raaistunut vaivihkaa. ON huoltajuuskiistoja, on maahanmuuttoon liittyviä salassapitoja jne. Päiväkodeissa ja eskareissa on allekirjoitettuja listoja niistä, jotka saavat noutaa lapset. (Itse muistan menneeni ja tulleeni lastentarhasta ihan omin nokkineni – jopa kerran laitoin mekon nurinpäin päälleni aamulla ja minulla oli kovat työ selittää kavereille, että mekon kuuluikin olla niin…
Kommentin jätti mm · lauantaina 5. lokakuuta @ 14:15
Niin. Täsmensit hyvin syitä, joita voi olla. Arkijärkeäkin voisi silti käyttää.
Samaan aikaan jotkut isommat lapset kuvaavat estoitta itseään ja lähettelevät kuviaan mikä minnekin vanhempien valvomatta heidän touhujaan. Nettimaailma on nykyajan villi länsi, nopein laukaisija saa parhaan saaliin, mitä sitten metsästääkin.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 5. lokakuuta @ 20:28