Illalla sammuin jo kymmeneltä, mikä on epätavallista. Normaalirytmissäni valvon puoliyöhön ja nukun kahdeksaan. Lapsenlapset olivat Vaarilassa eilen ja päiväunet jäivät väliin, siitä se.  Rytmimuutoksesta seurasi, että heräydyin kolmelta eikä uni ottanut jatkuakseen vessareissun jälkeen. Hiivin keittiöön ja täytin sudokun ja parin ristikon rippeitä. Neljältä kömmin takaisin vuoteeseen ja nukahdin.

Heräsin ulko-oven pamaukseen. Viiden asukkaan rivitalon päätyasuntoon ei juuri muuta ääntä naapurista kuulu ja sitäkin onneksi harvoin. Avasin rullaverhon ja tuuletusikkunan. Ulkona näytti olevan pilvinen sää. Hups, kello näytti jo yhdeksää. Toinen istui nojatuolissaan olohuoneessa lukemassa paikallista lehteä, Keskaria. Aamukahvi oli juotu ja Hesari näköjään tutkittu, mistä voi päätellä lukijan olleen valveilla jo hyvinkin tunnin.

Rakentelin aamupalaa itselleni: pieni annos toissapäivänä puolukoista keitettyä vispipuuroa maidon kera, mukillinen vihreää teetä, kaksi aprikoosimarmeladilla sipaistua kaurapaahtoleipää ja juustoleipäsiivu. Aamiaista syödessä lueskelin Hesarin ekaosan. Sydänpillerin ja rytmihäiriön estoon määrätyn lääkekapselin nielaisin laimennetun tuoremehun kanssa tässä vaiheessa vatsaärsytyksen välttämiseksi.

Aamutoimet jatkuivat pukeutumisella ja vuoteen kunnostamisella. Illalla pestyjen astioiden siirtely tiskikoneesta kaappiin on tietysti tavallaan turhaa, mutta olen tottunut hakemaan puhtaat kaapista ja aikaahan eläkeläisellä on. Arkipäivänä seuraavaksi panisin pyykkikoneen hoitamaan virkaansa, mutta sunnuntaina en viitsi pyykkejä setviä.

Toinen kaiveli työkalujaan ja laittoi keittiössä evästä. Hän lähti Esikoisen perheen taloon remonttitalkoisiin ja sanoi, ettei ehkä ole ateria-aikaan vielä kotona. Minusta siellä ei ole hyötyä selkävaivaisena, huutelin vain ’heippaa’ lähtijälle. Toivon, ettei hän väsytä kovin itseään, ei olla nuoria enää kumpikaan.

*

Avasin sähköpostin, lueskelin viestit ja vastailin. Eräästä lähti idea blogijuttuun, jonka aihion kirjoitin saman tien odottamaan julkaisuaikaansa. Katsoin myös blogiystävien päivitykset ja huomasin Mumman raitamatto -blogin Annikin innostuneen päivänkulun kirjaamisesta. Kiva! Ihanan pitkä juttukin, päätin lukea sen tarkemmin tuonnempana.

Palasin  keittiöön, oli puuron aika. Puolipäivän aikaan meillä syödään puuroateria vaihdellen kuitupuurosekoitusta, neljän viljan- tai kaurahiutaleita. Kaikki ovat maukkaita marjojen ja maidon tai marjakeiton kera. Hedelmä vielä jälkkäriksi. Tänään, kuten yleensäkin sunnuntaisin,  keitin täysjyväspelttimannaryyneistä puuron maitoon. Toisen annos päätyi jääkaappiin, siitä voi tehdä vaikka lettutaikinan.

Nautiskelin puuroni Valion luomumustikkakeiton ja Hesarin kakkososan kera. Tunsin syntistä nautintoa tästä paluusta kolmen ensimmäisen eläkevuoden ateriointiin lehden tai kirjan kanssa. Toinen kun oli silloin vielä työelämässä.

Puuron jälkeen yleensä esivalmistelen aterian, nyt pilkoin perunat ja lantunpuolikkaan saman tien uuniin kypsymään ja maustoin pihvit odottamaan paistamista. Vihersalaatti syntyi tammenlehväsalaatista (luomu), luomukurkusta, makeasta suippopaprikasta (luomu) ja Valion Viola 9{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} juustokuutioista. Salaatinkastike on meillä vakio: miedosti chilillä maustettu Provencale-salaattikastike, jota valmistaa Uudenmaan Catering Oy. Provis on huippu, siinä on lähiruuan touch ja maku sointuu erilaisiin aineksiin, parempaa kastiketta ei ole tullut vastaan.

Lueskelin lehdet loppuun. Paljon on kuolinilmoituksia taas Hesarissa ja nyt oli paikallislehdessäkin monta. Erilaisisa kuvahahmotelmia liitetään nykyään ristin sijasta ilmoituksiin. Aina ne eivät ole kovin onnistuneita, tuntuvat jotenkin arkisilta.

Palasin koneelle ja luin Annikin jutun. Miten sujuvasti ja eloisasti hän kirjoittikaan päivästään. Tekstin lauseet, sanavalinnat ja rivien välitkin loivat kuvaa tasapainoisesta ja onnellisesta elämänvaiheesta. On löytynyt kotoisa ja itseä tyydyttävä asumismuoto ja paikka yhteisössä. Niinhän se on, että puolisoiden tarpeet ja toiveet eivät aina käy yksi yhteen, mutta vanha pari on oppinut joustamaan. Hymyilytti se uni, sentapaisia minäkin ajoittain näen ja sanon niitä painajaisikseni. Jutusta bongasin myös kiinnostavan lukuvihjeen.  – Uuni hälyttää. Kasvikset ovat valmiit. Lähden tästä paistamaan pihviä.  

*
Ateriaseurana oli pyhän kunniaksi Paavo Kiurun Karjalan naisprofeetta, vakavahenkisen romaanin muodossa kerrottu elämäntarina Helena Konttisesta, joka eli erikoisen elämän,   toimi synnyinseudullaan herätyksen välikappaleena. Ehdin juuri päättää aterioinnin ja ottaa sokerilääkkeen ja verenohennuspillerit, kun veli soitti Lapsuusmailta. Kysyi muistanko mikä päivä tänään on. Muistinhan minä siinä äidin kuolinpäivän, siitä on kolme vuotta.  Veli oli käynyt haudalla viemässä kynttilän. Sanoi verenpisaroiden yhä kukkivan kauniisti. Huomasin, että ilman veljen soittoa en kenties olisi ajatellut päivääni siltä kannalta. Olen kiitollinen ja minua liikuttaa, että veli vanhempiimme liittyvät muistopäivät huolehtii.

Arvelin, että Toinen saattaisi ilmaantua kotiin kohtapuoliin. En kuitenkaan soittele sinne remontin keskelle enkä jää odottelemaan. Nyt on ’ruokalevon’ paikka, kuten Lapsuusmaalla ennen sanottiin. Sen turvin isä ja äiti jaksoivat aamusta iltamyöhään ahertaa. Kyllä se tekee hyvää kipeäselkäiselle kaupunkilaisellekin.

*
Niinpä se on, että kun heräilee myöhään, on myöhässä koko päivän rytmistään. Olin mielestäni torkahtanut vain hetken, kun tajusin, että kello on jo puoli kuusi. Heti vain kahvia tulemaan. Juon yleensä yhden kupillisen päivässä, siitä ei sydän läpättele eikä verenpaine nouse. Jos kahvittelu menee yli iltakuuden, se sekoittaa uneen pääsyä. Olin ottanut jo aamulla sulamaan yhden pullan, jonka tavallisesti jaamme. Minä en voi syödä makeita ihan mielin määrin verensokerin takia ja Toinen sanoo, ettei hän tarvitse välttämättä pullaa kahvin kanssa. Ihan tyytyväisenä hän kumminkin nautiskelee jättämäni puolikkaat.  😉

Näyttää siltä, että en selviä tänään ulos ollenkaan. Ilmeisesti haluan olla kotona, kun Toinen tulee. Päiväkin on harmaa, sadetta vaille. Eilen oli ihana syysaurinkoinen, ja olimmekin lasten kanssa pihassa haravoimassa lehtiä. Muru keräili pikkuiseen koriin vaahteranlehtiä ja tyhjensi koriaan sitten tarmokkaasti isompaan lehtiroskikseen. Pikkuritari ajeli enimmän aikaa patiolla vanhalla kolmipyöräisellä, joka oli jätetty vajan perukoille tarvitsijaansa  vartoomaan. Kuopus aikoinaan viimeksi sillä ajeli 1970-luvun lopulla. Naurattaa nyt, mutta totta on.  

Olen alkanut hyödyntää levyhyllystömme sisältöä, kun Toinen toi uudet kovaääniset tähän tietokoneelleni. Täällä Kolmannessa huoneessa istuskellessa kuuntelen omia mielilevyjäni. Nyt soi viimeksi hankittu Guitarreando, suomalaisen kitaraduon (Hildén-Lehtinen) soittamaa latinalaisamerikkalaista, klassista ja suomalaisia kansansävelmiä. Kitaramusiikki on minun favoriittini, olenpa joskus itsekin vähän soitellut, no, noin puoli vuosisataa sitten.

Jokohan tämä on muuttunut jaaritteluksi, kun päivä ei ole vielä lopussa ja juttu jatkuu ja jatkuu.

*
Nyt kyllä soitan Toiselle. Kello on yli seitsemän. Se on ollut remppareissulla jo yhdeksän tuntia! Puhelun taustalla kuuluu sirkkelin ääntä. – Mitä, sanoo Toinen, joko kello on niin paljon, tässä on vielä vähän kesken. – Se on kesken vielä tämänkin päivän jälkeen, ala tulla kotiin, sanon napakasti, ja hän lupaa hankkiutua lähtemään. Huolettaa sekin, miten Esikoinen jaksaa. Tätä on jatkunut koko kesän. Eilen lapsia tuodessaan se näytti laihtuneelta ja uupuneelta. Emoa se riipaisi.

Vaihdan levyksi jazzia, Ravi, kotimainen jazzyhtye, jossa soittaa harmonikka, kaksi kitaraa ja basso. Tunnelma kevenee.  Ystäväsiskolta tuli kännykkään viesti. Olemme sopineet tapaamisesta huomenna Stadissa. Ajatus tuo iloa. Melkein kaksi kuukautta on edellisestä keskustelustamme, vaikka asumme vajaan puolen tunnin junamatkan päässä toisistamme. Hänen kanssaan me puhumme ’oikeita’, joskus ihan nurin käännetystä sielusta asti.

*
No tulihan se mies lopulta hätyytyksen perästä kotiin kahdeksalta. Ihmeen pirteänä. Hän tuntuu kuitenkin tyytyväiseltä voidessaan olla avuksi omilla taidoillaan. Laitan teetä. Toinen istahtaa katselemaan Arto Nybergiä.

Iltateetarjottimelle tulee kummallekin eri teelaatua, pari paahtimessa lämmitettyä pikku piirakkaa ja niillä juustosiivu, tällä kertaa 20 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} Polaria, yksi juustolevitteellä sivelty sekaleipäviipale, Toiselle sylttyä päällä, minulle kylmäsavulohta, luomutomaatti puoliksi, pari kanelikorppua ja hedelmä. Minä syön mieluimmin omenan, Toinen päärynän. Niitä mussutamme uutisia seuraillen. Lottoarvonnan siirtyminen Maikkarille aiheuttaa meillä tuuletusta. Tylsää sitä on ollut sivusta seurata, kun ei itse osallistu.

Toinen jää urheilu-uutisten pariin, minä tulen päättämään päiväkertomukseni. Tästä poistun avaamaan vuoteen, käymään iltapesulla ja tulen Kotikatsomon pariin vähän myöhässä. Kymmeneltä katsomme jakson Siltaa ja sitten hankkiudumme petiin, Toinen nukkuakseen, minä lukeakseni vielä kirjapinosta novellin tai kaksi.

Huomenna on uusi päivä, joka alkaa verensokerin ja verenpaineen mittauksella ja vaakalukemien tarkistuksella, kuten aina maanantaisin.
**