Matkalla Lapsuusmaille poikkesimme näkemään Leena Luostarisen maalauksia Etelä-Karjalan Taidemuseossa. Taulujen valtava koko oli yksi elementti, joka pysäytti. Toinen ne värit, jotka  vyöryivät ja kihisivät elämää. Vaikka teoksilla oli nimet, mikä aina helpottaa katselukokemusta, siltikin taiteilijan ajatus- ja kokemusmaailma jää hänelle itselleen. Katsoja saa mitä saa siitä resonanssista, joka itsessä syntyy.

Tällä kertaa katselukokemus oli myös mystinen sillä tavoin, että tiikerihahmojen edessä hiljaisena seistessä purkautui jotain sisälläni niin, että silmiin nousi vedet. Ei se ollut pelkkää kauneuselämystä, se oli enemmän. Jokin kauneuteen kätketyn voiman ja harmonian yhtäaikainen väkevä kosketus, joka ei tarvinnut minkäänlaista yritystä ymmärtää näkemäänsä. Ehkä sisälläni on ollut tunnistamattomana tuon levollisen voimahahmon sukulainen, joka tässä kokemuksessa vapautui ja tuli löydetyksi.

Toisen puolen näyttelysaleissa oli ’Sivellyksiä’ – lappeenrantalaisen taiteilijan Eeva Vesterisen minimalistista taidetta, joka tässä kombinaatiossa muodosti vastakohdan Luostarisen huikealle  elämänvyörylle – ja ehkä siksi jätti ohuen vaikutelman. Pidin kuitenkin myös Vesterisen freskomaisesta, kuultavasta värimaailmasta. Sivellykset ovat hiljaisia kuvia, jotka jäivät sieluun soimaan.

Taiteen katselu on yksi kulttuuriaterian muoto. Olimme juhla-aterialla, joka ravitsee pitkään.

  • Tuosta tuli mieleeni lumoava Teresa Moorhousen suunnittelema kangas Sininen Gebardi, niin vahvatunnelmainen, etten makuuhuoneen verhoksi voinutkaan ostaa. Kissaeläimissä on jotain mystistä voimaa ja kuitenkin rauhaa.

    Kommentin jätti Tuula · keskiviikkona 25. syyskuuta @ 19:13

  • Olisitte nähneet sinisiä gebardiunia, ajatteles!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 25. syyskuuta @ 19:46

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.