Kaupunkilaistuneiden ikäihmisten ja vähän nuorempienkin sanotaan kesäisin matkaavan juurilleen. Käydään katsastamassa syntymälepikon torppa jossain taipaleiden takana ja koulu, josta hikinen opintie alkoi. Saman tien sopii havainnoida kotiseudun tilaa muutoinkin. Että vieläkö näkyy tuttuja kylänraitilla ja mitä aikoja sitten lakkautetun koulun suojissa nykyään tapahtuu.

Tällä kertaa juurimatkailu tapahtui Mummon ja ystävänsä Täti Violetin toimesta viimeksi mainitun Kulkuneuvolla. On vuosien varrella tullut kerrotuksi palasia lapsuudesta ja suvun vaiheista puolin ja toisin.  Täti V:n lapsuusmaisemat on kerran yhdessä katsastettu ja nyt oli P.Mummon vuoro esitellä omiaan.  

Reissu alkoi mainioissa tunnelmissa, mutta jatko ei  ihan putkeen mennytkään. Piti kääntyä moottoritieltä tietyssä kohdassa, vaan se kohtapa tietty livahti ohi siinä pulinaboksissa. Täti V oli sanonut ei-tykkäävänsä navikaattorista ja P.Mummo taas oletti karttaekspertiksi tuntemansa ystävän valitsevan suorimman reitin. No eipä mitää, katsottiin taas karttaa ja reissu jatkui Savonmuan kaatta kaartaen. Vaan kahden paikallisen kaupungin välisellä taipaleella varoitusvalo ponnahti kojelautaan. Kohta Kulkuneuvo yskähti pari kertaa ja vauhti tyssäsi. Kuski ohjasi pientareelle, ja moottori sammahti siihen paikkaan eikä sen koommin inahtanut.

Siinäpä ollaan kapean ajotien poskessa jossain korpimetsän keskellä suomemme suloisessa salossa. Täti Violetti tutkii varovalon merkitystä ohjekirjasta, Pissismummo kampeaa nokkapeltiä pystyyn. – Se on pakokaasujärjestelmän tukos, sanoo Täti V ja selitys kuulostaa järkeenkäyvältä. Ystävykset meditoivat moottorinäkymän äärellä tumput suorana ja ymmyrkkäsilmin.  – Onkos sulla Tiepalvelun numero kännykässä, sanoo Mummo viimein vaisusti. Oli, onneksi.

Tiepalvelusta vastaa Mies. Täti V selostaa puhelimeen tilannetta. P.Mummo toimittaa kolmiota jonkin matkan päähän kulkuneuvon tulosuuntaan. Hätävilkut loimottavat.  Kaksisataa autoa ja sata moottoripyörää ajaa ohi. – Juuei, ei ole tyhjä, on pensaa, kuuluu Täti V sanovan TiepalveluMiehelle hivenen närkästyneenä. – Se sanoo, että koettakkee käännistää ja koputella sammaan aekaan pensatankin pohjoo, toimittaa Täti V ja painuu kuskin paikalle. Mummo tutkii pientareella rähmällään auton alustaa täyttöluukun kohdalta. No siellähän se tankki. P.Mummo kopistelee sitä lumiharjan varrella ja Täti V starttaa. Kulkuneuvo jatkaa umpiuntaan. Seuraavaksi TiepalveluMies tiedustaa, jotta missäs työ ootta, jotta tietääpi tilata hinurin. Arvotaan kartan kanssa korpitaipaleen kohtaa. Jossain täällä ollaan.

HinuriPoika kaartaa komean kiiltävällä punaisella kuormurilla paikalle ja toimittaa Kulkuneuvon näppärästi lavalle. Sillä aikaa Mummo käy korjaamassa kolmion tieltä talteen. – Ei kai me jäädä tänne mettään, huolestuu Mummo, kun auto on jo lavalla. – No ee kaet, hypätkee kyytiin, piäsette korjaamole asti. Jaa’a. Olettekos muuten koettaneet hypätä kuorma-auton kyytiin? Ei ole ihan helppo nakki se. Mummo työnsi ja Täti veti ja lopulta molemmat olivat ylen ylhäisellä istuimella, ja matka pääsi jatkumaan.

– Onko sulla havaintoa, minkä merkkisiä autoja eniten on hinattavana, kysäisi  P.Mummo juttelutyyliin hinuripojalta siinä körötellessä. – No min’oon kaet eniten mersuja korjannu tien piältä talteen. Millon on mikäki vikana, ylleensä vikkoo ei löyvy tien piällä, mutta on niinki ollu, että aatosta on piässy pensa huomaamati loppummaan. Ne sitte kipataan vuan seuraavale huoltoasemale.  

Kun Kulkuneuvo oli tallessa lauantaihiljaisen merkkikorjaamon pihassa, ja avaimet yhteystietoineen toimitettu luukusta sisään, ystävykset istuivat pohtimaan viikonlopun aikataulua uusiksi. Aikanaan tilannetiedon saanut Mummon Velimies kaarsi siihen epäonnisia matkalaisia pelastamaan. Mersulla.