Pissismummo laittautui eräänä kesäisenä pyhäaamuna pyöräilyasusteisiin ja kypärään.  –  Pakko päästä baanalle, huikkasi Mummo Poikakaverille ja viiletti kohta kaupungin sunnuntaihiljaisia pyöräteitä. Aurinko lämmitti suloisesti, ja ilmavirta mukavasti vilvoitti polkijaa. Määränpäässä kangasteli semmoinen kolkka kaupunkia, jossa käynnistä lienee hyvinkin toistakymmentä vuotta. Tuosta jyrkkä alamäki, vähän matkaa tasaista, sitten radan alta ja mäkeen. Hengästytti vähän se ylämäki, mutta kakkosella ylös vain ja tasaisella taas kolmosta. Vauhti kasvoi mukavasti.

Vaan sitten rusahti ikävästi. Polkimet karkasivat äkisti jaloista, pyörä kraakkui henkitoreissaan. Mummo tajusi salamana, että nyt meni jarrut. Vastaan oli tulossa lapsi kolmipyöräisellä ja jossain taaempana sen äiti rattaita työnnellen ja perässä isi. Neljän kadun risteyskin oli edessä. Mummon mielessä vilahti, että vauhti on saatava pysähtymään ennen risteystä. Mitäs, hätäpäissään Mummo ohjasi ronksuvan pyörän vauhdissa pientarelle ja pensaaseen.

No, pysähtyihän se. Pyörä. Ja Mummo.  – Miten kävi, kyseli vastaantulijaäiti huolestuneena. P.Mummo totesi pensaasta, ettei hänelle nyt kuinkaan käynyt, mutta kun pyörästä meni jarrut. Perheenisä tuli katsomaan: – Joo, jarru on paskana, olipa onni, ettei ollut jyrkkä alamäki.  – Sanopas muuta, tuumi Mummo lievästi pöllämystyneenä.

Pensaasta kaivauduttuaan Mummo totesi, että ajoneuvo oli totaalishokissa, pyörät ei liiku eteen eikä taakse. P.Mummo tunsi syvää myötätuntoa kaksikymmentä vuotta hyvin palvellutta ja montakin kolhua kokenutta kaksipyöräistä matkatoveriaan kohtaan. – Elä sure. Joskus pettää hermo tai joku muu paikka ite keltään. Kyllä sut kuntoon saadaan jahka arki koittaa. Ja Mummo istahti pientareelle selostamaan kännykäiseen tapahtumien kulkua ja odottelemaan apumiestä paikalle.

Kun Poikakaveri saapui paikalle nelipyöräisellään, kävi ilmi, että Mummon ajokki oli purettava alkutekijöihinsä ennen kuin se saatiin mahtumaan takaluukkuun. Kaukaa viisas Poikakaveri oli tempaissut mukaan pussillisen tarpeellisia työkaluja ja niin kärrättiin  Mummo yhtenä ja ajoneuvo kolmena kappaleena takaisin lähtöpisteeseen.

– No joo, reissu tyssäsi ikävästi tällä kertaa, vaan päivä on huomennaki, tuumi P.Mummo kotona. Arjen tultua Velosipedikorjaamon poijat nakuttelivat ajokin kuntoon ja Mummo pääsee taas baanalle.

  • Ilman kolhuja ei matkasta aina selviä. Onneksi mummo pääsi säikähdyksellä ja poijat nakuttelevat ajopelin entistä ehommaksi. Mukavasti kerroit.

    Kommentin jätti Simpukka · torstaina 22. elokuuta @ 22:08

  • Säikähdys oli tosiaan melkoinen ja joskus sekin on tarpeen. Löytyy kiitollinen mieli, kun ei itselle satu sitä kummempaa.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 23. elokuuta @ 00:44

  • Onneksi mummo on yhdessä osassa!

    Kommentin jätti Ansku · perjantaina 23. elokuuta @ 02:35

  • Nih, kyllä oli kiittimet ristissä sen keikan jälkeen.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 23. elokuuta @ 10:33

  • Onneksi ei käynyt pahasti! Pyöriä saa aina uusia ja korjattua, mummoja ei niinkään!

    Kommentin jätti Sari · perjantaina 23. elokuuta @ 11:57

  • Nih, ja kyllä vanhaakin kannattaa korjata, jos se muuten on käyttökelpoinen.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 23. elokuuta @ 17:57

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.