Paikallisaviisi hoputti markkinoille. Ihmeenomaista, että tanakoiduin lähtemään sinne – siis minä, joka inhoan markkinameininkiä – ja vielä sateessa. Impulssi oli varmaan se EU. Yhtään juttututtua en tavannut, mutta itsekseni touhua silmäillessä tulin ajatelleeksi kaikenmoista.

• Asiakkaan markkinat ovat kojulta kojulle maleksimista, ruuan maistelua, ahmimista ja hamstraamista, turhiin ja tarpeettomiin esineisiin hurahtamista ja katumista jälkeen päin.

• Markkinaintoisimmat myyjät olivat Saksan kojuilla. Ostin kassillisen erilaisia makkaroita kahdellakympillä. Me emme saa niitä ikinä kahdestaan syötyä.

• Italialaiset kojut olivat täynnä juustoa, sitä pahalta haisevaa iänkaikenkypsytettyä parmesania. Haju pani minut kiertämään kauempaa. Oliko jossain Parman kinkkua edes. Siinä meni tilaisuus ostaa oliiviöljyä ja oliivejakin.

• Nautiskelin ranskalaisten kahvikojulla unelmanohutta greppiä aprikoosihillon ja mustan kahvin kera (4 eur). Nam. Toisaalla olisivat myyneet esipaistettuja patonkejakin ja muuta vaaleaa leipää. Mitä ne leipiä tänne, ihmettelen, omat leipomot ovat tuoreempaa pullollaan.

• Kotimainen markkinaruoka on kaikkialla ja aina samaa: öljyyn tukehtuneita muikkuja, vetisiä hodareita, muurinpohjalla poltettuja lettuja ja kahvia.

• Karjalaisten teltalta hain pussiini hiivattoman täysrukiisen leivän ja käsintehtyjä  karjalanpiirakoita.

• Saksalaiset myivät myös struudeleita vaikka millä täytteellä. Tulin ostaneeksi puolikkaan pötkön (12 eur). Miksi ihmeessä. En edes tykkää struudelista, kerran maistoin, Wienissäkö se oli?

Britannian kojulla tulin hyvälle mielelle ja niillä mielin olen vieläkin. Ostotapahtuma meni näin. Brittimies kysyi: ”Yes,love?” Ojensin valitsemani ihanan ruusukupin lautasineen ja mukaan otin niitä keksejä, joita vain siellä osataan tehdä silleen. Rahanvaihdon jälkeen kuulin mykistyneenä ”Here, darling, thank you very much and happy day to you”. Puhuttelut ilman makeilun häivääkään. Kohteliaasti. OOh. Kannatan ehdottomasti EU-markkinoita.