Pissismummo paljastaa uineensa tänä suvena yhden kerran, toistaiseksi. Tämän ihan täytyy olla Mummon kesäuintiennätys. Eipä silti se oliki toosi hieno uinti. Kohtapuoliin matkaa Mummo veenääreen, ehkei se eka kerta sentään ainukaiseksi jää.

Kaikenlaista sitä väitetään. Että heinäkuussa on mukamas joku naisten viikko. Entäs sitte, jos onkin muutama nimipäivä peräkkäin? Hohhoijaa oikein. Ja kuulemma sataa koko viikon, sillä perusteella vissiin. Vais ni. Ja mikä oli vuosi kun viimeksi niin sattu käymään? Moni ei  sitä muista enkä mie, tuumii Mummo. Sitäki väitetään, et joku Jaakko on heittäny järveen kylmän kiven. Antaapa Jaskan viskellä, tuumii P.Mummo. Kyllä vesien pohjille kiviä mahtuu, ei oo nähty kivien pinnalla kelluvan. Eipä veen uimasuvakka tarvi ollakaan kuin  pinnalta. Tottamaar veet viilenee syksyä päin mennessä ihan ilman Jaskaaki. Pakkoko on sukeltaa pohjamutiin asti.

Ja sitten on vielä tämä mätäkuu. Että jos heinäkuulla tulee haava, se tulehtuu ja mätii. Ja ruuat pilaantuu. Mitäkään vielä, nähnykkään, hirnahtaa P.Mummo. Naarmuja tulee ja menee, aina ne on parantuneet sen kummemmin paisehtimatta. Ihan tavallisella hoidolla. Mihin aikaan tahansa. Ja eikös jääkaappi ole jo keksitty, biojätepussukat kaupunkilaiselle ja maalle kesäpossu.

Väitteisiin uskovaiset voivatten huokaista helpotuksesta: heinäkuu on justiinsa menossa mailleen ja seuraavaan on sitten taas pitkä jono vuoden päiviä. Elokuussa moni palaa kustannuspaikalleen enemmän tai vähemmän itikanpuremilla, nirhimänaarmuilla ja muillaki mustelmilla.  Kyllä kesä parantaa sen minkä kohtalo kolhii, tykkäjää Pissismummo ja lähteepi  Poikakaverin kera muistelemaan yhteistä nelikymmenvuotista erämaavaellusta. Muualle.