tyttö tulee niityltä. hän on kuullut kissankellojen sinisen helinän, huomannut orvokkien iloiset silmäniskut ja heinien hilpeät tanssit pientarilla. tyttö poimii kukkia, panee mukaan heinän helpeitä ja pihaan tultuaan sitaisee villalangan pätkällä niistä ihanan kimpun. äiti kitkee toimeliaasti kukkapenkkiään. daaliat ovat jo uhkeilla nupuilla, asterit tomerasti kasvussa ja isot päivänkakkarat täydellisinä prinsessoina penkin päissä. tyttö ojentaa kimppuaan äidille. – no jo on kimpuntura, äiti hymähtää

nainen kulkee niityn reunaa. kissankellot helisevät yhä sinistä, orvokit kurottavat ujosti pikkuisia kasvojaan, heinät keinuvat hiljaa kesätuulessa. nainen pysähtyy, katsoo yli niityn, hengähtää muistoaan. jossain rääkäisee ruislintu, joelta nousee usvaa. metsän hengitys tuoksuu kieloilta. nainen ajattelee kulkevansa huomenna rautaportista koivukujaa käsissään kimppu päivänkakkaroita. hän jättää ne haudalle, jossa daaliat ikuisesti kukkivat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.