raskaina taipuvat syreenin valkeat tertut hämärässä kesäyössä. tuoksu täyttää pihan, viipyy hetken öisen kulkijan mukana. jossain kauempana kujertaa yölintu vaimeasti. kaupunki hengittää hiljaa 

tyttö seisoo kalliolla, katsoo alas rantaan. poika seisoo rannalla, katsoo kalliolle. juhannustulet palavat, unelmat roihahtavat kuin kipinät taivaalle, polttavat reikiä todellisuuteen alas sataessaan. poika liikahtaa, lähtee nousemaan kalliolle menevää polkua. tyttö värähtää, on kääntymäisillään mutta jää paikoilleen. nurmelle nousee kaste, savu tuoksuu puhtaalta, liekkien kuvajaiset leiskuvat vedessä

mies nukkuu huoneen hämärässä, nainen herää unestaan, kuuntelee toisen rauhaa. helteinen päivä on uuvuttanut molemmat. nainen ei heti saa unta, nousee vuoteelta, avaa oven ja astuu paljain jaloin yön viilentämään pihaan. jostain lehahtaa valkea perhonen ja katoaa mutkitellen pensaisiin. sieluniko se oli, nainen havahtuu, seisoo siinä valkeassa yöpaidassaan. puu valuttaa vahvaa vihreää. tuuli on nukahtanut jonnekin tammen lehviin

nainen muistaa kaukaisen veden, siihen kuvastuvat rannan kalliot, puut ja kaislikko. muistaa kuun, jonka valohuntu laskeutui vedenkalvolle, muistaa ihollaan, miltä tuntui solahtaa kuunsiltaan veden värähtämättä. muistaa rannalla kyyristelevät pensaat, satakielen laulun niissä. eivät unohdu suviyöt, yöt suviset, eivät