Että paratiisisaariaika olisi täydellinen, meillä oli aurinkoiset päivät ja täyden kuun yöt. Kesämökittömälle oli harvinainen kokemus herätä aamuyöllä kahdelta, sujahtaa saappaisiin ja askeltaa pihan perälle kasteista nurmipolkua. Huussivajan yllä kumotti kirkas, täydellisen pyöreä kuulamppu. Mikä hämyvalaistus! Toisena yönä heräsin neljän aikaan. Kuu oli valahtanut aavemetsään, näytti paisuneelta, vaaleanpunaiselta pallolta. Maaginen näky tallentui sisäisten sielunkuvieni galleriaan.

Oleellisen osan paratiisitunnelmaa loivat Raisa ja Ulla, jotka loihtivat meille päivittäin kahdesti jumalaisen hyvää kasvis- tai kalaruokaa ja yllättivät herkkupaloilla. Lounaan jälkeen oli aina vapaa-aikaa. Kolmantena päivänä laskeuduin Luontotuvalta rinnettä alas rantaan kallioiden suojassa olevalle nuotiopaikalle. Istuuduin lankulle kirjoittamaan, kasvot merelle päin. Jonkin ajan kuluttua silmäkulmassani vilahti kuin kalliota alas olisi vierähtänyt jokin. Katsahdin jalkoihini. Siinä makasi musta käärme, puoliksi kuivien lehtien alle sujahtaneena. Vaistomaisella vauhdilla hyppäsin lankulle. Sillä hetkellä olin kiitollinen, että meitä oli kehotettu pitämään saappaat jalassa metsässä ja kallioilla liikkuessa. Käärme oli melko pieni, ilman sahalaitakuviota. Pää jäi varjoon, joten en tiedä oliko se rantakäärmeen vai mustan kyyn poikanen. Kuvasin sitä penkillä seisten ja livahdin sitten tieheni. Sanotaan, että jokaisessa paratiisissa on käärmeensä – kallioisilla saarilla kirjaimellisesti.

Meriveden viileys ei houkutellut ketään uimaan. Kahtena iltana kuitenkin saunottiin ja siinä yhteydessä kehotettiin tekemään punkkitarkastus. Punkeista riitti muutenkin paljon puistattavaa puhetta. Lehtikuvien perusteella se on aina pullea ja selvästi havaittava, mutta tähän aikaan vuodesta punkit ovatkin nymfi-asteella eikä paljon mustaa pistettä kummempia iholla. Aika vaikea niitä on pikku luomista erottaa. Kirjoittajilla ei punkkeja havaittu retken aikana, mutta luontoväki niitä muutaman rapsi säärestään tai käsivarrestaan kylmän rauhallisesti. Joku meistä oli hätäpäissään ottanut rokotuksenkin ennakkoon, mutta sehän ei estä ötökkää tarttumasta ihoon, jos niikseen on. 

Luontotuvalla valokuvaajapappi Kimmo kertoi voimaannuttavasta valokuvauksesta. En sattunut silloin olemaan paikalla, mutta tiedän mitä se on. Kirjoittaryhmästämme muutamat sopivat Kimmon kanssa kuvauksesta saaressa olomme aikana. Näin erään kuvaussession ja tuloksen. Kiehtovaa. En tahtonut kuitenkaan itse osallistua. Ehkä en halunnut näkyä itse maisemassa, joka oli niin voimaannuttava minulle sellaisenaan. Kuvasin itsekin, kuvissa on vähän ihmisiä ja paljon luontoa.

Eräs tehtävistämme oli tehdä kuva/esineinstallaatio omasta äidistä pihapiiriin tai talon sisälle. Olin unohtanut ottaa materiaalia mukaan. Ensimmäisenä aamuna huomasin, että olin valinnut intuitiivisesti nukkumapaikakseni vanhan ryijyn kohdalla olevan sängyn. Ryijy oli täsmälleen samanlainen kuin lapsuuden kodissani äidin omin käsin kutoma. Siinä installaationi! Teemamme kääntyi minun kohdallani kuitenkin vaikuttavimmaksi tehtävänä olleen kirjeen kautta. Siitä tuli Äidin kirje Kuopuspojalle ja sitä kirjoittaessa itkin.

Kun se jolta sait elämän / on kivulla lähtenyt / on kuin keinu pysähtyisi, maailma humahtaisi kuulumattomiin. / Näet hiljaisen talon maisemassa, lapset heinänkorkuisina sen edessä, / joku avaa vintin ikkunan, pihlaja tekee marjaa. / Lähestyt sitä hitaasti / järveltä päin / ja jokainen kahahdus, tuoksu, suhina / repäisee väylät auki lapsuuden kaikkiin kesiin.

(Helena Anhava)

(Paratiisisaaressa 3/3.)

  • Hei ja kiitos vierailustasi blogissani. Tänään laitoin viimeiset kuvat Jungfruskäristä näkyviin (http://kimmonkamera.blogspot.fi/) ennen muihin aiheisiin keskittymistä.

    Hienoja ovat sinunkin kuvasi. Pidin myös teksteistä. Luin ne kaikki. Tuo teidän kirjoittajakurssi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Se on ilmeisesti käynnistänyt monenlaisia elämää kantavia prosesseja. Hyvä niin!

    Kommentin jätti Kimmo · sunnuntai6pm 2. kesäkuu30pm @ 21:25

  • Meillä meinasi mennä eilen mökkipäivä ihan pilalle, kun nuorimmainen oli koiran kanssa lenkillä ja näki kyyn menevän tien poikki. Istui puoli päivää autossa odottamassa, mutta tuli lopulta kanssamme pihalle, kun näki ettei käärmeitä ollut missään muualla. Naapuritontti on ollut vuosia asumaton ja nykyisin meilläkin on mökillä hiljaista, joten ei ihme, että käärmeitä kulkee. Itse en ole vielä yhtään nähnyt, mutta kyllä mökiltä fiilis menee jos vastaan tulee.
    Minun mammallani oli myös tuollainen samanlainen ryijy.

    Kommentin jätti Sari · maanantai6am 3. kesäkuu30am @ 11:10

  • Tervehdys Ellinoora!
    Kiitos vinkistä tutustua blogiisi. Oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi ja mietteitäsi. Ja tietenkin se, mitä olit kirjoittanut Jungfruskäriltä, kiinnosti. Retki oli mieliinpainuva monessakin mielessä, mutta ennen kaikkea myös siksi, että se tarjosi tilaisuuden tutustua hyviin ihmisiin kuten sinuun.

    Ihanaa, että olemme saaneet nauttia kauniista kesästä! Toivon mukaan leppoisia kesäpäiviä on vielä jäljellä.

    Rentouttavaa ja mukavaa Juhannusta!

    Ansa

    Kommentin jätti Ansa Majuri · torstai6am 20. kesäkuu30am @ 10:27