Jo lähtösatamaan tullessa tajusin, että kertakäyttösadetakkikin on parempi kuin ei mitään. Siis kurvasimme kaupan kautta. Tottuneilla saarenkävijöillä oli tietysti oikeat sadepuvut. Sateenvarjo olisi ollut naurettava kapistus tällä matkalla eikä sitä kellään ollutkaan. Pisaraista merituulta ja pärskeitä halkoen kiisi taksivene perille tunnin matkan päähän Korppoon Galtbyn venesatamasta Kihdin selällä sijaitsevaan Jungfrukäriin. Kohta perillä kävi selväksi, että tämä on survival-reissu minun mittakaavassani. Eikä kaduttanut yhtään.

Laiturista käpsehdimme reppuinemme ja muine kantamuksinemme saaren sisäosaan johtavalle pikkutielle. Rinkat ja muu painavampi varustus lastattiin siinä maitokärriin, jolla Raisa ne työnteli Vartijatuvaksi kutsutulle torpalle, johon majoituimme. Torpassa oli keittiö, tupa ja viisi kamaria. Kukin etsi mieleisensä petin, jonka tuntumaan levitti tarpeistonsa. Huonetoverikseni osui ennestään tuttu Anneli, joka viritti heti kohta näppärästi tulen kaminaan. Naapurihuoneessa toimittiin samoin. Se oli oleellista. Talven jäljiltä asumattomat huoneet alkoivat hitaasti lämmetä ja luovuttaa kosteuttaan. Ulkorakennuksesta löytyi kaksi huussia, seinustalta käsienpesupaikka. Tuvassa oli sähköt, vessakin, mutta se ei ollut toimiva. Olimme saaneet täysin olosuhteita vastaavan ennakkoinfon, joten useimmilla ei sopeutuminen kauan kestänyt.  

Sade oli sentään tauonnut, mutta märkää oli, kun läksimme talsimaan majapaikasta rentukkametsän halki menevää polkua Luontotuvalle. Rantakosteikosta haeskeltiin kulkukelpoista kohtaa. Tupa oli kallioiden suojaan laudasta kevyesti rakennetun aitan tapainen. Siinä oli toisessa päässä kenttäkeittiö kaasuliesineen ja –uuneineen sekä tarjoilupöytä, toisessa kaksi pitkää ruokapöytää jakkaroineen. Meille oli katettu kuumaa purjoperunakeittoa, lämpimiä piirakoita ja ruisleipää, kurkku- ja tomaattisiivuja, leikkeleitä sekä raikasta vettä. Että voikin maistua hyvältä. Saman tien tutustuimme esittelykierroksella toisiimme. Kirjoittajakurssilaisia oli kahdeksan ja ohjaajamme Heli. Luontomatkaajia oli kuusi ja heistäkin kaksi oli yllättäen minulle ennestään tuttua. Meistä kaikista pitivät sydämellistä huolta reippaat monitoiminaiset Raisa ja Ulla, jotka olivat etukäteisjärjestelytkin hoitaneet suvereenisti.

lehtokielo

lehdestetty puu

Aterian jälkeen kuljimme pätkän luontopolkua, kuuntelimme lintuja ja tutustuimme saaren harvinaisiin kevätkukkiin. Seljakämmekkä, jota paikalliset kutsuvat nimellä Adam och Eva blomman, kukki ihanin valkein (Adam) ja viininpunaisin (Eva) kukinnoin. Lehtoleinikkiä oli siellä täällä keltaisinalämpäreinä. Kalliokieloja ja lehtokieloja oli runsaasti. Yleisempiä kukkivia, kevätlinnunhernettä, rentukoita, kevätesikkoja sekä orvokkeja oli kaikkialla. Kukkasieluiselle juhlaa! Lehtojen tervalepät, haavat, saarnit ja hieskoivut yksilöllisine runkoineen tekivät maisemasta erilaisen kuin mantereella. Osa puista oli lehdestetty, joka tarkoittaa rungon katkaisemista parin metrin korkeudelta. Näin aluskasvullisuus rehevöityy, ja kesäksi saareen tuodut lampaat ja lehmät saavat syötävää. Vartijatuvan pihapiiristä aukeava lehdestetty metsä oli yön hämärässä aavemainen näky.   

Saaren päiväjärjestys rytmittyi työskentelyjaksojen, ruokailujen ja vapaa-ajan kesken. Luontoväki pystytti oitis kiikarinsa ja kameransa jalustoineen kallioille. Kirjoittajat kokoontuivat aloittamaan työskentelyä Vartijatuvan pöydän ääreen huopiin ja villapaitoihin kääriytyneinä. Teemamme oli Äiti, äidit. Ryhmän prosessit lähtivät heti liikkeelle Helin valitsemien, aiheeseen liittyvien runojen vauhdittamana.

Lapset juoksevat pois. / Mutta äidit / kulkevat vaiti kotipihassa. / Minunkin äitini kantaa ikuisesti / tuhkaämpäriä marjapensaan juurille.

Lapset juoksevat, juoksevat pois. / Mutta äidit / istuvat yhä jossain kuistilla. / Minunkin äitini kuorii ikuisesti / multaisia perunoita kuistin nurkassa.

Maa murtuu, taivas jäätyy./ En löydä tietä avaruuden ääriin. / Mutta äiti, hän on pihalla, / hän kulkee elokuisen illan halki / peittämään kurpitsapääni pyyheliinalla.

(Aulikki Oksanen)

(Paratiisisaaressa 1/3)              *jatkuu  

 

 

  • Mies ja Miehen kaveri olivat taas tänäkin keväänä toista viikkoa merellä kaverin veneellä. Viime viikon tiistaina he kävivät taas myös Jungfrukärissä ja yöpyivät siellä venesatamassa. Näytin miehelle kuvasi ja tuttuja niittyjä löytyi, samoin tuttuja kasveja. Noista Aatamista ja Eevasta kuulin jo aikaisemmin ja jälkeenpäin näinkin niitä. Orkideaihmisille nuo seljakämmekät ovat kyllä orkideoita eli niitä arvostamme mekin suuresti.

    Kommentin jätti mm · lauantaina 1. kesäkuuta @ 11:23

  • Sinun kannattaisi pyrkiä miehen ja sen kaverin mukaan ensi kerralla 😉 Seljakämmekkä oli tosi komea lehdossa ja onhan se erikoista, että kukan väritys on erilainen sukupuolen mukaan. Lieneekö muilla orkidean sukulaisilla sama juttu.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 1. kesäkuuta @ 19:29

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.