Oikein kybällä riemastuin viimeksi viikko-ostoksilla prismakaupassa, kun olivat uusineet ostoskärryt. Ei sitä uskoisi, miten voi ärsyttää joku toistuva arkinen asia, vaikka siitä ei jaksa alinomaa valitella. Niin kuin kolisevat ostoskärryt isossa kaupassa. Sinänsä ei ole iso juttu, mutta vuodesta toiseen kerran viikossa sen huomaa. Nämä uudet kärryt ovat unelmakevyet ja äänettömät. Uudistuksen tuulet olivat tuoneet valittavaksi myös muutamia mummokärryjä, jossa oli pienempi koriosa sekä rollaattorin tyyliin istumalauta. Kerroin iloni kassalla, jossa myös oli huomattu kaupan taustamelutason laskeneen. Bravo!

Vaihteeksi käymme joskus paikallisessa citymarketissakin, mutta loppulasku on aina tavallista suurempi. Se johtuu sekä hintaeroista että valikoiman runsaudesta, joka taas houkuttaa poimimaan kokeeksi kaikenlaista kohdalle osuvaa ’listan ulkopuolelta’. Oudommassa kaupassa saa myös kävellä kilometrikaupalla ennen kuin löytää etsimänsä. Niinpä palaamme aina harharetkiltä tuttuun kauppaan.

Otanpa esiin vielä yhden arkisen jutun: kauppojen kanta-asiakaskortit. Todellista hyötyä niistä on vain sille, joka ostaa pääasiallisesti ja viikottain saman ketjun liikkeistä ja käyttää muitakin ketjun palveluita, esim. hotelleita ja ravintoloita. Mutta kun joka kaupassa niitä ensin kysytään ja jos ei ole, sitten tyrkytetään! Olenkin ruvennut sanomaan: saanko vain maksaa ostokseni?