Joo, Pissismummo kävi taas Paikan Päällä. Otti oikein velosipedin allens ja kypäräpäin poljeskeli kotiosoitteesta Mummokeskukselle. Kun ookkarin labravuorotaulussa seisoo 190 ja risat ja sun jonolapussa 220 ja risat, sä tiedät, että vuoro ei valkene ihan kohta. Sitäpaitti istumapaikat oli vähissä, vaikka muutama jo avitti ruuhkaa kahvion puolella istuskellen.

Ootellessa oli aikaa kattella porukkaa, kun lehtipino tarjosi vain syksyllisiä, puhki luettuja  Seiskoja tai korkkaamattomia Syöpä-, Diabetes- ja Sydän-lehtiä. Siellä täällä takarivissä  istuksi jokin pappa beessinvärisessä kesäpuserossa ja pyöritteli lippalakkiaan. Ylivoimaisesti eniten odottelevassa porukassa näkyi olevan pienikokoisia ja  pyöreämuotoisia,  harmaakiharaisia mummohenkilöitä, jotka selostivat vaivahistoriaansa toisilleen.  – Meitä on melko paljon tässä maailmassa, tuumi P.Mummo itsekseen. Tajusi hän kumminkin etsiytyä sivuseinustalle takariviin punaisissa farkuissaan ja kypärä kainalossa.

Tätä taustaa vasten jokaikinen käytävältä toiselle risteilevä hoitohenkilö, ulko-ovesta tallustava työhaalarimies savisissa saappaissaan, nilkuttava koulupoika tai shortseissa ja sandaaleissa saapuva pärskivä teini herätti ansaitsemansa huomion tuolirivistössä. Puhumattakaan erittäinkin  raskaana olevasta nuoresta äidistä, jota saatteli afrikkalaistaustainen mies.

Vastaanottokäytävän puolelta askelsi siihen joukon jatkoksi nöyrän näköinen keski-ikäinen mies painelemaan infoluukun jononappulaa. Pissismummo tarkkaili miestä, kunnes keksi miten tuo niin nöyrältä vaikutti. Seikka ei johtunut Systeemiä kohtaan tunnetusta kunnioituksesta, vaan siitä, että mieshenkilö oli huomattavan pitkä, hänen oli kuljettava ovista ja katosta roikkuvien opastaulujen takia kumarassa. – Ei oo elämä helppoo pitkällä pätkäin maailmassa, ajatteli P.Mummo myötätuntoisesti. – Mummokeskus on mitoitettu pääasiallisen asiakaskuntansa mukaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.