Sunnuntain otsikko viittaa rukoukseen. Tiedän monta, joilla on käytössä lapsena oppimansa iltarukous, jossa puhutaan levosta, suojasta, taivaasta. Eräänlainen mantra, tottakai, mutta miksi ei. Hätärukous, sydämen huuto, puristuu ihmisestä yllättävässä tilanteessa, jossa omat voimat ja selviytymiskeinot eivät riitä.

Monen usko on ajatuksissa käytyä polemiikkia järkeen käyvän ja itselle sopivan maailmanselityksen puolesta. Sydämen puhe on rukousta, jossa en yritä selostaa itselleni, muille enkä Jumalalle mitä mieltä milloinkin olen ja miten elämäni asiat olisivat paremmin. Jos Jumala on, hän on tietoinen missä täällä mennään ja mitä tarvitaan, riittää huokaus: Ohjaa mua. Jos Jumalaa ei sinulle ole, kuka kuulee sydämesi puheen?