Yhtenä iltana osuin telkkarin ääressä semmoiseen ohjelmaan, johon vanhemmat olivat tuoneet lapsiaan kilpailemaan yleisön suosiosta laulamalla. Jonkinlainen tenavatähtiskaba siis, menossa jo semifinaali. Puolet muksuista lauloi englanniksi ja ohjelman nimikin oli tietysti KidsSing. Lapsoset oli stailattu muodikkaiksi, muutamalla tytöllä oikein kampaus ja meikki. Suomalainen perustotinen lapsi kun laulaa kansainvälistä aikuisen artistin hittibiisiä yliampuvine, musavideoita jäljittelevine koreografioineen, siinä mummoikäisen katsojan silmä pyörähtää ihmetyksestä suureksi. O’oo.
Sattui vielä niin, että eräänkin tyttörukan laulu meni ihan metsään, mutta elkeet olivat elämää suuremmat. Oli se karseaa katsoa ja kuulla. Koko ohjelman inhimillisin ja aidoin henkilö taisi olla tuomarina toiminut Antti Tuisku, joka ei lytännyt epäonnistuneitakaan eikä käyttänyt tolkutonta määrää ylisanoja, joita nuorisokilpailujen tuomaristot nykyään viljelevät. ’Sairaan hyvä’, ’törkeen taitava’ tai ’ihan mieletön’ on jo aikaa sitten menettänyt tehonsa.
Mieleen jäi monen lapsen kiihkeästi vaalima tulevaisuuskuva itsestä artistina suuren yleisön edessä. Esiin, esiin, hinnalla millä hyvänsä. Aplodit ovat huumetta, johon voi koukuttua jo lapsena. Semmoiset perusasiat ovat monelta esiintymishaluiselta hukassa, että laulukilpailussa olisi osattava laulaa eikä tanssikilpailussa temput riitä, pitäisi osata tanssia.
En ole voinut katsoa tuota ohjelmaa lainkaan, kun mä en kestä sitä, että lapsista tehdään pikkuaikuisia jo heti 10-vuotiaina tai jopa vähän alle. En ymmärrä, miksi lapsi ei saa olla lapsi? Lasten vaatteita ei ole ollut enää vuosiin, vaan minikokoisia aikuisten vaatteita ja tuo valtava julkisuuden palo hämmentää minua. Onko se vanhempien halua päästä julkisuuteen lapsen siivellä vai mitä? Nykyisinhän lasten toiveammatti on julkkis! Siis mikä? Yhteiskunta on ihan hakoteillä näissä jutuissa.
Kommentin jätti Sari · torstaina 25. huhtikuuta @ 09:25
Sari, samoja mietin ja ihmettelen. Monessa kodissa tuntuu olevan vanhemmuus ja terve järki hiukan hukassa. Markkinat hakevat hyödynnettäviä jo lapsistakin, mikä näkyy mm. mainosmaailmassa. Sama trendi jatkuu sitten aikuisillakin, tango- ja missimarkkinoilla riittää julkisuushakuista yrittäjää. Viihdettä, viihdettä!
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. huhtikuuta @ 10:26
Entä missä olivat oikeat lastenlaulut? Pakko miettiä kauhun sekaisin tuntein mihin maailmaan olemme menossa ja miten selväjärkisiä aikuisia näistä pakolla vanhennetuista aikuislapsista aikanaan tulee?
Kommentin jätti erakko · torstaina 25. huhtikuuta @ 17:52
Ja sekin vielä, että haastatteluista päätellen moni lapsista oli ihan itse valinnut kappaleensa. Tässä kaikki korvanappimusiikki kantaa hedelmää.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. huhtikuuta @ 19:39