Pissismummo räpläsi aamuna muutamana puhelimeensa entisen työpaikkans nummeroa. Se piti oikein kaivaa esiin, niin tyystin oli tuo hävinnyt siitä tarpeellisten joukosta, joka on valmiina kännykän muistissa. Aika tekkee tehtäväns, niin se on.

Ensteks toimitti Mummo asiansa. Kun nyt kumminki oli toisessa päässä tuttu ihminen, kysäisi vielä loppuviimen mitäkuuluun. (Se vain on tuo kuuluu outo kapistus sekä kuuksi että luuksi, tuumi P.Mummo tykönäns. Koskaan ei tiiä, mitä sieltä singahtaa kysyjälle niinko pumerankina, vaikka että mitäs se sulle kuuluu, mitä mulle kuuluu.)

No, nyt ei tullu pumerankia, tuli ensin se tavallinen: että ihan hyvää, kiitos. Seuraavaksi yleisempää työpaikka-asiaa, että mitäpä tänne. Ja sitte semmostaki henkilökohtaisempaa, mikä ei ihan hyvältä kuulostanukkaan. Pissismummollahan on aikaa yleensä enempi kuin sillä, jonka työpaikalle soitetaan, niin pitempikään kuuluu ei aiheuta katastrofia aikatauluun.

Nykyään poliittisen puuhastajan kannattaa olla nöyrää poikaa ja tyttöä ja pyydellä anteeksi, jos tulee töpeksittyä. Nöyrää ei niin kovasti sitte huudeta hirteen. Mummo poikkesi kaupassa ja teki samalla muutaman tarpeellisen hankinnan, taisi olla maitopurkki ja ruislimppu. Lasku ei ollu iso eikä kassaneiti äkäisen oloinen, niinpä Mummo rohkeni ottaa pikku kukkaroisensa esiin ja ojentaa sen parhaimman mummohymyn kera kassalle. – Anteeks, mutta voisitko sie kerätä ne killingit tästä, kun miun lukusilmikot jäi kotio.  – Juu, toki, oli vastaus eikä siinä kauan kenenkään nokka tuhissu, kun tarpeellinen määrä roposia kilahti kassalootaan ja Mummolle kuitti. Sillä välin oli Mummon perään jo ehtinyt kerääntyä teininuorisorypäs, jokaisella yksi juomatölkki hihnalla. Mummo pyytämään hymyn kera anteeks pojilta, että oli tässä vähän viivyttänyt. Ette arvaa, mutta mitä ihanin nuorimieshymy ja vastaus: ei tee mitään, meil ei oo kiire mihkään, tunti on joka tapauksessa jo alkanu. – Siinä oli kuuluu oikeassa asennosssa, tuumi Mummo mennessään.