Lauantaiaamuna luen lehdestä päätoimittaja Eero Hyvösen merkintöjä vierailusta muistisairaan äitinsä luona. Kirjoitus koskettaa, silmät kostuvat. Siksi, ettei siitä niin kauan ole, kun olin itse samassa tilanteessa. Siksikin, että kirjoittajana tässä on äitinsä poika. Niin tuttuja kuitenkin ovat ne tunnot, niin pojan kuin tyttären.
Samana aamuna vähän myöhemmin vaihdan vuoteeseen tyynyliinaa. Miten tulenkin juuri ajatelleeksi kauankohan tämä perintöliina vielä kestää, kun samassa sormi menee liinakankaasta läpi. Kauniisti revinnäistekniikalla koruommeltu ja laakapistoin nimikirjottu tyynyliina on hiutunut ohueksi. Äidin huolellista käsityötä neitoajoiltaan 1930-luvulta.
Kuin monien hikisten öiden pitelemä ja pesujen myllyttämä kangas, niin hiutuvat aikanaan ohuiksi omat muistoni eletystä ja poikieni muistot äidistään.
Laita tyynynliina tallelle, muistojen joukkoon tai irrota koruommelkohdat tallelle. Käyn äitini luona hoivaosastolla, äidillä on muisti tallella mutta joka kerran hiukkasen huonompana tai ei ole enää niin kiinnostusta ympäröivään elämään. Enkä voi edes kertoa äidille, miten paha mieli itselläni on seurata sivusta, hän varmaan luulee, että hymyni takana ei ole ajatustakaan, miten hän kärsii huonoista jaloistaan…en halua kertoa, että itken usein vuokseen.
Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 16. huhtikuuta @ 07:06
Mutta ajattele miten kauan entisaikojen liinavaatteet kestivät. Olivat tukevaa ja kestävää kangasta. Nykyään kuluvat puhki parissa vuodessa.
Kommentin jätti Vallaton · tiistaina 16. huhtikuuta @ 15:45
Vilukissi, miten ihanaa, että voit käydä äitisi luona ja viedä iloasi ja elämänvoimaasi hänelle. Niin paljon ovat äitimme jaksaneet lapsuusvuosina meidän hyväksemme tehdä. Paras kiitos on muistaa vanhusta!
*
Todentotta, Vallaton. Sitä kestämistä ihmettelen minäkin. Voi olla, että äitimme ovat pitäneet ’vierasvaravaatteet’ vähän erillään arkikäytöstä, niinpä niitä riittää lapsille ja lastenlapsille!
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 17. huhtikuuta @ 18:16