Pääministeri Kataisen tunnetun manööverin innoittamana kaivoin kirjastostamme esiin Pekka Himaset. Opusten ajatukset alkoivat kohta tuntua jotenkin tutuilta. Pääministeri on ihan ilmeisesti löytänyt oman gurunsa! HIMeros (2008)on kirjoitettu jäykkään dialogimuotoon, jolla on tietysti filofiset perusteensa, mutta joka ei mielestäni toimi kovin hyvin kirjassa. Kukoistuksen käsikirjoitus on hyvin strukturoitu teos ja antaa paitsi ideoita myös käytännön ehdotuksia. Siinä perustellaan mm. Aalto-yliopiston resepti vastaansanomattomalla ja ymmärrettävällä tavalla. Myös Guggenheim on Himasessa löytänyt puolestapuhujansa. Kirjat paljastavat myös huimat ajatusfäärit, joihin voi yltää, kun ei tarvitse piitata innovaatioiden kustannuksista ja elämän realiteeteista. Oivallista ajatussäkenöintiä löytyy molemmista teoksista.

”Tiedonjanoa ei voi sammuttaa ankkuroitumalla johonkin valmiiseen järjestelmään, vaan on mentävä kohti tuntematonta. On tietenkin samalla pidättäydyttävä purjehtimasta tiedon valtamerellä liian kauaksi tunnetusta rannasta. Tutkin aina ensin kahluupaikkaa matkan päästä; jos havaitsen veden liian syväksi kokoiselleni, pysyn rannalla. Kaukaiset meret pelottavat minua pimeydellään ja salakareillaan. Järki on ainoa valoni – en syöksy uhkarohkeasti sinne, missä se ei valaise majakkana riittävästi.”                              HIMeros, s.26-27

Ihmettelen Pekka Himasen persoonaan kohdistuvan kaunan ja vähättelyn määrää sosiaalisessa mediassa. Tekee mieli kysyä lyttääjiltä, mikä on teidän reseptinne? Onko parempia ehdotuksia?

 

 

  • Harva on ollenkaan paneutunut Himasen ajatuksiin. On tylyä joutua sopulilauman lynkkaamaksi. Niin on käynyt monelle muullekin. Yksi aloittaa ja muut jatkavat samoin sanoin. Moni ei pysty sinun tasoiseesi arviointiin!

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 27. maaliskuuta @ 03:32

  • Kannattaa lukea nämä, varsinkin jälkimmäinen. Se on ajassa ja antaa uusia näkökulmia.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 27. maaliskuuta @ 16:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.