Pikkuritarilla, joka yleensä on aika terve, oli honk-honk-yskää ja kova kuume. Niinpä päiväkotiin ei ollut asiaa. Onneksi Vaarilan väellä ei ollut kovasti ohjelmaa viime viikolla ja saatoimme olla avuksi. Pahin päivä oli se, kun Pikkuritari makasi voipuneena Vaarin kyljessä sohvalla eikä oikein jaksanut edes kuunnella lukemista eikä katsella Pikku Kakkosta. Mummeli kantoi lämmintä juotavaa ja vaari toimi uuninkylkenä palelevalle.

Yö oli Pikkuritarin vanhemmille kova, kun lääke laski kuumetta vain asteen verran ja pojalla oli surkea olo. Kolmantena päivänä jo helpotti, ruoka maittoi paremmin ja leikit alkoivat sujua. Vaari lähti Murun kanssa puistoon ja Mummeli keskittyi aamulla rakennetun junaradan toimintaan yhdessä ratamestarin kanssa. Semmoisissa kahdenkeskisissä tilanteissa Mummelin ja Pikkuritarin välille syntyy keskusteluja. Ne alkavat yleensä jollain nelivuotiasta askarruttavalla kysymyksellä ja saattavat yllättää vakavuudellaan.

Pikkuritari: Mistä mie olen syntynyt?

Mummeli: Mitä äiti ja isi ovat siitä kertoneet?

PR: En mie muista.

M: Muistatkos, kun te odotitte Murua, niin Muru kasvoi vauvan kokoiseksi äidin massussa.

PR: Joo. Mie sain taputtaa sitä massua.

M: Siekin kasvoit äidin massussa, ennen Murua. Sitten äiti ja isi menivät sairaalaan synnyttämään vauvaa ja sie olit se vauva ja synnyit äidin syliin.

PR: Niih. Mie olen syntyny ensin.

***

PR: Miten ihminen kuolee?

M: Se on vähän semmoista kuin olisi oikein väsynyt ja nukkuisi niin syvään uneen, ettei jaksa enää herätä. Se on eri asia kuin yöuni. Lapset nukkuu yöt kevyesti ja herää aamulla virkeinä.

PR: Kuolenko mie?

M: Joskus me kaikki kuollaan, mutta eri aikoina. Sie olet nyt vasta neljävuotias. Ajattele, Mummelin äiti, vanha mummo kuoli 96 vuotiaana. Siinä on kokonainen pitkä elämä ennen kuolemaa. Sie voit elää vaikka yhtä vanhaksi.

PR: Mie en halua kuolla…

M: Ei nelivuotiaat yleensä kuolekaan, vanhat ihmiset kuolee. Eikä sitä vanhanakaan tarvii pelätä.

***

 

  • Syväluotaavat keskustelut.

    Kommentin jätti Ansku · tiistaina 19. maaliskuuta @ 21:07

  • Onneksi Vaarilan avustusjoukot pääsivät auttamaan pientä sairasta. Nuo keskustelut lasten kanssa ovat todella tärkeitä ja on hienoa, että ne otetaan tosissaan.

    Kommentin jätti Sari · keskiviikkona 20. maaliskuuta @ 09:25

  • Siinä joutuu puntaroimaan toisella tavalla sanojaan, kun vastailee nelivuotiaalle syntymästä ja kuolemasta. Vaikka ammatikseen olisi niistä puhunut aikuispäivänsä.
    *
    Juuri niin ajattelen minäkin, että kun lasta askarruttaa joku asia, ei sitä saa kevyesti huitaista pois. Tavallaan siinä myös yrittää muistaa, ettei puhuta liian vaikeatajuisesti tai liian laajasti. Lapsi on hyvin konkreettinen.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 21. maaliskuuta @ 09:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.