Leffakerhossa nähtiin Oliver Assayasin elokuva L’heure d’été, Kesähetket, tyypillinen hienovireinen ranskalaiselokuva vuodelta 2008, pääosissa Juliette Binoche, Charles Berling ja Jérémie Renier. Elokuva houkutteli miettimään sukupolvien arvostuksia, esineiden tunnearvoja ja taloudellisia arvoja sekä muistojen merkitystä.

Elokuvan alussa oli koskettava kuvaus vanhuuden yksinäisyydestä. Äidin 75-vuotispäivänä koolle tulleet perilliset olivat jonkin aikaa lapsineen ja puolisoineen meluisasti läsnä ja lähtivät sitten huojentuneina kaikki yhtaikaa tahoilleen. Äiti jäi yksin talonsa rappusille katsomaan heidän jälkeensä tietäen, ettei ainakaan vuoteen näe kauimpana asuvia lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Hiljaisuus ja tyhjyys oli riipaiseva.

Äiti yritti puhua vanhimmalle, Pariisissa asuvalle pojalleen, mitä toivoisi talolle ja tavaroille tehtävän kuolemansa jälkeen, mutta poika vaivaantui ja esteli, etteivät kuolemapuheet ole ajankohtaisia. Äiti kuoli sitten myöhemmin äkisti eikä sopivaa aikaa koskaan ehtinyt tulla. Kolmen perillisen näkemykset perintöasioista olivat erilaiset ja kompromissi jätti kaikki jollakin tavalla tyytymättömiksi. Perintövero hajotti taiteilijakodin arvotavarat ympäri maailmaa huutokauppakamarien kautta keräilijöille ja museoiden kokoelmiin, koska kenelläkään perillisistä ei ollut varaa lunastaa kokonaisuutta. Pelkkä talo ja miljöö lähellä Pariisia ei enää jaksanut koota eri maanosiin asettuneita perillisiä yhteen sen jälkeen, kun äiti oli kuollut. Talo elää ihmisissään ja tavaroissaan, kun ne ovat poissa, kuolee talokin. Sitäkin mietin, että tavarat saavat funktiotaan suuremman merkityksen siitä, kuka ne on omistanut tai suunnitellut. Kukin aika luo merkityksen tavaroilleen.

 

  • Tuo elokuva pitäisi siis katsoa tällä hetkellä jokaisen perheen. Perintöasiat kannattaa keskustella ajoissa valmiiksi ja olisi mukava tietää, mitä perinnönjättäjä toivoo omaisuudelle tapahtuvan kuolemansa jälkeen. Olen ollut pitkään töissä asianajotoimistossa joka oli erikoistunut perhe- ja perintöoikeuteen ja siksi pidän näiden asioiden käsittelyä hyvin luonnollisena. Tosin monelle ne tuntuvat edelleen olevan tabu ja keskustelu juuri vaivaannuttaa ihmisiä. Mutta mielestäni esimerkiksi jokaisen perheen tulisi tehdä testamentti vain sen vuoksi, että sulkee puolisoiden avio-oikeuden pois perintönä saadusta omaisuudesta. On väärin, että esim. avioerotilanteessa jouduttaisiin jakamaan toisen perimä itselle tärkeä omaisuus puoliksi ihmisen kanssa, jolla ei siihen ole muuta oikeutta ja sidettä kuin avioliiton kautta tullut. Näillä asioilla kun pystytään sitten kovasti myös tekemään kiusaa.

    Kommentin jätti Sari · tiistaina 5. maaliskuuta @ 08:10

  • Hyvä, että sanot tuon ja tuot ranskalaiselokuvan herättämät ajatukset kotimaisen perintöoikeuden kontekstiin. Liekö aiheesta puhumisen välttelyn ja vaivaantumisen takana jonkinlainen uskomus, että puhumalla kuolemasta ja siihen liittyvästä ikään kuin kutsuu kuolemaa tulemaan. Monesti vanhus tietää aikansa lähestyvän loppua ja haluaisi selvittää asioitaan. Keski-iän kiireitään elävä sukupolvi ei halua ajatella asiaa ennen kuin on pakko. Virallinen testamentti tai jonkinlainen tavaroitakin koskeva viimeinen tahto olisi hyvä jokaisen ikääntyvän tehdä, erityisesti niiden, joilla ns. rintaperillisiä ei ole. Se todella helpottaisi asioiden hoitoa kuoleman jälkeen.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 5. maaliskuuta @ 10:11

  • Vaikutti kiinnostavalta elokuvalta. Onkohan se tullut hiljattain tv:stä, kun hämärästi muistan nähneeni ainakin saman tapaisen.

    Puhutte asiaa.

    Vitonen (5v) oli viikonloppuna luonani. Hän ihastui kovasti puiseen rasiaan ja kysyi, saisiko hän sen. Minulla on kuitenkin sellainen mielikuva, että olen luvannut sen jo Ykköselle tai Kakkoselle. Pitäisi kyllä laittaa kiertoon kaikki itselleen tarpeeton ja lapsia miellyttävä heti, niin ei jäisi tuollaisetkaan asiat vaivaamaan. Toisaalta…

    Kommentin jätti Vallaton · tiistaina 5. maaliskuuta @ 19:55

  • Niin, miksi ei? Etenkin silloin, jos lapsenlapsi tai aikuislapsi itse ilmaisee kiinnostuksensa. Elokuvassakin tapahtui näin, mutta äiti ei silloin raaskinut antaa…
    Minulle äitini tuputti kaikenlaista, mitä en millään voinut kuvitella kotiini, jossa ennestäänkin oli liikaa tavaraa. Oli vaikea torjua hyvää tarkoittavaa.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 5. maaliskuuta @ 20:19

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.