Kävelin määräpäivänä paljastamaan ylävatsani terveyskeskuksen empaattiselle hoitajalle. Hän rapsi paranevalta leikkaushaavalta yli kolmekymmentä hakasta. Se on kuulkaa ikävä toimitus. Olin jo ottanut ennakkoon särkylääkkeitä, silti nipistys varsinkin kyljen puolella oli sitä luokkaa, että hiki nousi otsalle. Haava-alue on edelleen mustelmilla, mutta eiköhän tuo tuosta asetu ihonväriseksi ajan mittaan. Olo ainakin tuntui heti helpommalta, kun hakaset eivät enää kirraa.
Keskustelimme siinä hoitosession aikana ja jälkeen sappihistoriani monista vaiheista ja kohtalonkäänteistä. Hoitaja totesi, ettei ole tullut hänelle vastaan 25:n vuoden työuran aikana moista. Tietenkin toivon, että tälle nyt vihdoin tulisi jo piste. Varmuutta siitäkään ei ole, mistäpä elämässä olisi. Näillä on mentävä, mitkä geeniarpajaisissa on saanut.
Kotimatkalla aurinko tuli esiin ja kevättalvinen kaupunki säteili rauhaa ja kauneutta. Lomalaiset hiihtelevät kuka missäkin, me kahdestaan kiertelemme päivä päivältä laajenevia kehiä kodin ympäristössä. Ylihuomenna aion antautua kampaajani hemmoteltavaksi ja sitten palaan ihmisten ilmoille!
No voi jo, onpas sulla ollut reissu! Ei mitään tähystysleikkausta. Nyt koeta olla kantamatta mitään raskasta. Luvan kanssa saat olla jouten! Nautinnollista paranemista huolletuilla hiuksilla!!
Kommentin jätti vilukissi · keskiviikkona 20. helmikuuta @ 23:40
Oli se. Toipumista kestää neljä viikkoa, sanottiin – ja sen kyllä uskon. Mutta tänään tunnen itseni ihmiseksi taas, kun on kutrit kohdallaan. Kampaajalta kotiin tullessa kehittyi autokuskin kanssa kipakka erimieli ajolinjoista. Toinen totesi, että taidat alkaa parantua.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 21. helmikuuta @ 13:08