Monissa kristillisisssä kirkoissa paastonaikaan sisältyy pidättäytyminen liharuuasta ja nautintoaineista. Paastota voi myös asioista, jotka vievät liikaa aikaa ja huomiota. Kysymys on siis oman elämäntavan tutkistelusta, vääristymien vapaaehtoisesta oikaisusta.
Keskustelin veljeni kanssa taannoin puhelimessa armosta. Riittääkö kristitylle se, että Kristus on kärsimyksellään ja kuolemallaan lunastanut ihmiskunnan synnit? Voiko sen vain uskossa ottaa vastaan? Pitäisikö uskovan koettaa itse korvata paastoin, rukouksin ja kieltäymyksin tätä uhria?
Armo ei olisi armo, jos siihen sisältyisi korvausvaatimus. Jos paastoan, teen sen armosta kiitollisena.
Minulla on aika ihmeellinen paastokokemus, kun pääsin irti yli kymmenvuotisesta Kauniit ja rohkeat- koukusta. Tuhkakeskiviikon messussa muutama vuosi sitten sain ristin otsaani ja tavoitteeni oli paastota tästä nolosta tavastani pääsiäiseen asti. Eipä tarvinnut palata ohjelmaan pääsiäisenä eikä sen koomminkaan.
Kommentin jätti Annikki · sunnuntaina 17. helmikuuta @ 20:52
Jokaisella on koukkunsa, eivätkä ne aina turmiollisiakaan ole, ajankäytöllisesti sitovia ehkä. Tuhkakeskiviikon katumusrukouksessa on voimaa, se on minunkin kokemukseni.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 18. helmikuuta @ 17:24