Yhtenä iltana istuin pää kallellaan koneen ääressä ja mietin kirjoittamista. Miksi minulle ei tunnu olevan kovin tärkeää, että joku tulee tietämään, mitä mietin tai mitä elämässäni tapahtuu. Tärkeämpi motiivi kirjoittamiseen on nähdä ajatuksensa itsestä irrallaan, silmien edessä. Ei siis tietämisen mielessä, mutta kyllä, kyllä niin, että joku jossain jatkaa ajatusta, resonoi siihen, minkä olen merkinnyt. Jos ei kukaan muu, niin itse, jonain toisena hetkenä.

Olen ymmärtänyt, että moni kirjailija kirjoittaa siksi, että haluaa tietää, miten hänen kirjansa henkilöille käy. Mielikuvitus voi olla riesa, elämähän antaa loputtomasti muistiin merkittäviä aiheita, joista voi niin halutessaan kehitellä vaikka mitä vaikka mihin asti. Täytyy kovasti uskoa ja luottaa, että kustantaja kiinnostuu ja jos, niin lukija sitten jaksaa haahuilla mielikuvitusmaailmassa, jonka toinen on rakentanut. Kyllä moni jaksaakin.

Joka tapauksessa mitään täysin fiktiivistä ei olekaan. Mielikuvittajalla on sormensa pelissä, kirjaimellisesti. Onko siis mielikuvituksetonta, että kirjaa elämää sellaisena kuin ne näkee tai kokee, päästämättä mielikuvitusta riehumaan valloillaan? Taitaa olla. Ellei sitten näe erityisellä tavalla ja koe syvästi. Tätä kannattaa miettiä.

  • Tuumauksesi ovat minullekin tuttuja. Tuon tuostakin miettii, miksi minäkin näitä elämäni käänteitä kirjaan blogiin, vaikka en pyri saamaan sille enempää lukijoita, en tähänkään laita blogin osoitetta. Kyllä tuo on yksi peruste, että saa sanoitetuksi asiat päänsä ulkopuolelle ja voi niitä sitten tarkastella. ”Jos ei kukaan muu, niin itse, toisena hetkenä”. Kokemusten ja ajatusten tallentamisesta tulee harrastus, niinkuin monille maalaamisesta tai valokuvauksesta. Ajan mittaan palasista muodostuu yksi kuvaus sen ikäpolven kokemuksista ja ajatuksista, sellaisina kuin elämä ne rakentaa. Fakta voi olla kiinnostavampaa kuin fiktio. Sinulla on paljon ajatusten ja kokemusten tulkintaa, elämänviisautta. Rivien välistä hahmottuu myös kuvaa tapahtumista. Tekstisi ovat monipuolisia ja huolella tehtyjä. Ne ovat yksi laji kirjallisuutta.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 3. joulukuuta @ 12:52

  • ” …joku jossain jatkaa ajatusta, resonoi siihen, minkä olen merkinnyt…”

    Tunnistan tämän myös itsessäni ja motiivissani. Ei ole yleensä niin tärkeää, että joku vastaa kysymyksiin, mutta jos joku (vaikka tosiaan vain itse) lähtee purkamaan omaa keräänsä eteenpän jossain muodossa, se tuntuu merkitykselliseltä.

    Kommentin jätti mm · maanantaina 3. joulukuuta @ 14:25

  • Annikki, hienosti sanoit ”ajan mittaan palasista muodostuu yksi kuvaus sen ikäpolven kokemuksista ja ajatuksista sellaisina kuin elämä ne rakentaa”. Siis tavallaan se digitaalinen perintö, josta nyt on puhuttu. Vaikka olen itse näissä blogijutuissani faktalinjalla, en halua kiistää fiktion arvoa, luenhan itsekin kirjallisuutta kaiken aikaa. Fiktion keinoin voi tehdä mielikuvitusmatkoja toiseen aikaan, toisiin paikkoihin, toisenlaisten henkilöiden nahkoihin.
    *
    mm, terävästi nähty faktakirjoittelun merkitys, tuo refkeksio, eteenpäinvievä harkinta, pohdinta, tuumailu. Ja mikä ihana kokemus lukijana sekä kirjoittajana, että joku jossain on ymmärtänyt mitä ehkä tarkoitin, vaikka en osannut sanoakaan.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 4. joulukuuta @ 18:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.