Tuomiosunnuntain messua oli saatu juhlistamaan kaupungin mieslaulajien kuoro. Liturgi ja avustava pappi olivat naisia. Kirkkoväärtit, jotka ovella toivottavat tulijat tervetulleiksi ja toimivat tekstinlukijoina, olivat myös naisia.

Kuten usein, en nytkään katsonut ennakkoon, ketä on vastuuvuorossa. Menen kirkkoon, kun jokin minussa tahtoo ja tarvitsee sitä. Olen jo sisäistänyt viimeiset messujärjestyksen uudistuksessa tehdyt muutokset, vaikka jotkut niistä eivät mielestäni luonnu suomalaisen kirkkokansan tyyliin. Esimerkiksi joidenkin liturgien harrastama rauhantervehdyskehotus: ”Toivottakaamme toisillemme rauhaa”. Kehotus tuntuu teennäiseltä ja tulee outoon paikkaan, keskelle harrasta ehtoollisliturgiaa. Ymmärrän idean, mutta mieleni tekisi lähinnä paeta paikalta. Joskus olenkin istuutunut, sulkenut silmät ja antanut toisten toivotella rauhaa ympärillään oleville. Tällä kertaa kättelyt jätettiin onneksi pois.

Asta-papin saarna oli erinomaisesti jäsennelty ja jaksojen väliin syntyi luonteva hetki hiljaisuutta. Tällä kertaa Hengen kosketushetki, jota ortodoksi-isät kutsuvat heltymykseksi, syntyi yllättävästi siihen, kun mieskuoron johtaja soitti saksofonilla virsi-improvisaation. Foni soi pehmeästi meditoiden ja melodia laskeutui sydämeen kuin valonsäde. Messun päätösmusiikki, mieskuoron räväkkä negrospirituaali Janne-kanttorin upean soolon kera, kirvoitti seurakunnalta spontaanit aplodit.

  • En enää muista mikä se erityinen musiikkiesitys silloisessa kotikirkossamme oli, mutta se tuli hyvin lähelle.
    Sain aplodeerata monta pitkää hetkeä ihan yksin ja ehdin saada monta paheksuvaa silmäystä ennen kuin toinen, kolmas jne. suurin osa kirkkovieraista yhtyivät tällaiseen kiitokseen.
    Kummallisia muisti tallettaa, sillä se oli sitä kaukaista aikaa jolloin kirkoissa ei saanut näyttää iloaan julkisesti.
    Vai oliko se sittenkään niin kaukaista aikaa kuin haluan uskoa?

    Kommentin jätti erakko · maanantaina 26. marraskuuta @ 22:49

  • Keskustelimme tästä aiheesta muutamien kirkonkävijöiden kanssa jälkeen päin. Useasti messuun osallistuva aktiiviseurakuntalainen sanoi, ettei aplodeeraus enää ole tavatonta messun päätteeksi meillä. Kirkossa pidetään paljon konsertteja, joissa tietysti taputetaan esityksille, mutta messuaplodit syntyvät harvemmin. – Lapsuusmaalla kirkkokonserteissakin joutuu järjestäjätaho (esim. kanttori tai kirkkoherra) aloittamaan aplodit ennen kuin kuulijakunta rohkenee mukaan, kertoi veljeni.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 27. marraskuuta @ 17:52

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.