Valvomisen sunnuntain virsi tyrkkii hämärään uuvahtanutta perusluterilaista hereille 1600-luvun lopun tyyliin: ”Oi, herätkää te hitaat sielut juuri, ja muistakaa: on Herran armo suuri. Hän etsii synnin yössä nukkuvaa. Hän tarjoo armon, luopukaa siis muusta ja kuulkaa varoitusta Herran suusta: oi, valvokaa!”

Mitä kiihkeämpi elämänmeno, sitä synkempi synnin yö ja hitaampi sielu? Umpiunessa tarvomme elämämme marraskuuta, me hitaat sielut. Armoa ei pyydetä eikä anneta. Omista eduista ei luovuteta piiruakaan. Moni valvoo toisten tekemisiä omiaan peitellen. Joka jää kiinni, joutuu vastuuseen, vaikka syyttömiä ei olekaan.