Nelonen on tänä syksynä esittänyt kotimaista versiota aiemmin nähdystä Linnan tähdet -ohjelmasta. Tunnusmusa on vanhasta iskelmästä ”Vain elämää, ei sen enempää”. Ohjelman resepti on kiinnostava, siinä kahdeksan eri-ikäistä muusikkoa vetäytyy isoon taloon maaseudulle. Yhteiset ateriat ja aktiviteetit rytmittävät päivää, mutta pääosassa on musiikki. Artistit esittävät omia versioitaan toistensa kappaleista ja saavat näin myös itse kuulla uusia tulkintoja ohjelmistostaan.

Kun yhteen on tuotu neljä miestä: räppäri, rokkari, entinen stara ja nykyinen sekä neljä tunnettua naisartistia, on musiikin taso taattu. Kiehtovinta minusta oli seurata miten saman alan ihmisten keskinäinen ryhmädynamiikka kehittyi. Mitä pitemmälle mentiin sitä vähemmän ikä- ja kokemuserot tai viihdemuusiikilliset genret tuntuivat. Keskinäinen kunnioitus kasvoi. Viikosta tuli lopulta aika intiimi ja esiintyvien taiteilijoiden keskinäiset kemiat yllättivät. Jari Sillanpää osoittautui paitsi loistavaksi musiikin tulkitsijaksi myös hauskaksi seuramieheksi ja ryhmähengen luojaksi, Neuman tarinankertojaksi ja mystikoksi. Kaija K:sta paljastui varsinainen rokkimimmi, Erinistä herkkä kukka ja Cheek hehkui vahvaa miesenergiaa.

Mitä katsoja sai? Oli todella hienoa seurata miten vahvasti itse kukin eläytyi toisten tulkintoihin. Monet näistä muusikoistahan myös itse luovat musiikkinsa ja kappaleilla on siten henkilökohtainen historiansa. Toinen esittäjä saa yllättäviä tehoja irti. Kyyneleitä nähtiin kuulijoiden silmissä tuon tuostakin. Minua kosketti erityisesti Jonne Aaronin tulkinta Kaija K:n kappaleesta Mulla on niin kamalan kylmä ilman sua – jonka hän lauloi rakkaan isoäitinsä muistoksi. Minulle näistä muusikoista tuntemattomin oli rap-artisti Cheek, kun taas  Kaija K:n laulut ovat olleet henkilökohtaisesti tärkeitä eräässä elämän vaiheessa.  –  Ohjelma lähetetään varmasti uusintana keväällä, joten vielä ehtii nauttimaan, jos nyt meni ohi.

  • Olen itsekin pitänyt valtavasti tuosta ohjelmasta ja juuri tuo Kaija K:n jakso kosketti minuakin, koska olin itse noita Kaijan kappaleita kuunnellut vaikeassa elämäntilanteessa – muistoja palasi mieleen, mutta myös oivalluksia elämästä.

    Ja mikä parasta ensi perjantaina tulee viimeinen jakso eli vielä jatkuu yhden jakson verran!!!

    Kommentin jätti Kippura · maanantaina 12. marraskuuta @ 17:02

  • Vielähän sitä on yksi jakso tulemattakin. Katri-Helenan päivä on vuorossa tällä viikolla ja viime viikon jakso on minulla vielä katsomatta. Se on tallenteena koneella….olen tykännyt sarjasta tosi paljon. Vielä kun itse olen ollut yhden viikonlopun Hirvensalmen Satulinnassa, on paikkakin kivan tuttu. Mutta musiikki on ollut upeaa ja tulkinnat aivan mahtavia!

    Kommentin jätti Sari · tiistaina 13. marraskuuta @ 11:26

  • Tosiaan Katri Helena on vielä ’päähenkilövuorossa’. Odotan uutta tulkintaa vaikkapa Anna mulle tähtitaivas -hitistä, jossa on koskettava sanoitus ja tarttuva melodia.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 13. marraskuuta @ 22:17

  • Kippuralle: – Löysin tänään kommenttisi, joka oli jostain syystä jäänyt odottamaan hyväksymistä. – Tiedän muitakin, joita Kaija K:n kappaleet ovat koskettaneet. Niissä on mielestäni naisen tuntoja tosi väkevästi kuvattu ja melodiat ovat sopusoinnussa sekä tekstin että artistin äänenvärin kanssa.

    Katselin juuri tallenteista Katri Helenan päivän kuvauksen. Yllättävintä oli Neumanin rokkaava versio kauniista, rukouksenomaisesta laulusta Anna mulle tähtitaivas. Se, mitä eniten odotin, olikin niin täyteen elämäntuskaa ladattu, ettei pysynyt sävellajissakaan ja oli aivan hajottaa esittäjänsä. – Kävi ilmi, että ainakin yksi osa vielä on jäljellä tämänkin jälkeen. Tunteita ravisteleva ohjelma!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 17. marraskuuta @ 00:03

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.