Pissismummolan maanantaiaamu. SE nimenomainen maanantai, jolloin oli ilmoitettu ilmastoinnin nuohousoperaatio. Mummo ponnisteleiksen ylös ennen kahdeksaa ehtiäkseen päiväkamppeisiinsa, aamuteelleen ja alta pois. Ehtikin hän valmiiksi juuri ennen kuin ovikello soi. Oven takana oli kaksi salskeaa nuorimiestä tykötarvikkeineen. Toivotti hän heille hyvät huomenet ja jätti muun opastuksen Poikaverin haltuun.

Kun ilmastointiveliveikkoset olivat poistuneet alkoi tapahtua kummia. Poikakaveri kaivoi esiin mustia jätesäkkejä. Niihin päätyivät alle kymmenen vuotta käytössä ollut virastaan laserin takia syrjäytynyt toimiva mustesuihkutulostin; päätyöhönsä väsynyt ja eläkkeelle päästetty pölynimuri; kaltoin kohdeltu kahvinkeitin sekä yläkomeroista puoli säkillistä sekalaista pienempää rompetta, jonka funktio oli liuennut jo historian hämäryyteen.

– Ohoh, tuumasi P.Mummo ääneen ja ääneti vielä, että Poikakaverin kanssa on silleen mielenkiintoista olla kimpassa, ettei koskaan tiedä milloin minkäkin puuhan aika koittaa. Saa sitä ehdotella ja muistutella kaikenlaista pitkin matkaa. Mutta P.Kaverin elämänjärjestys on järkkymätön: mitään ei tapahdu ennen aikaansa. Ja sen ajan tietää vain hän itse. Nyt sattuu siis olemaan se maanantai, kun tapahtuu.

Sitten soi Mummon puhelin, kolmannen kerran jo sinä aamuna. Tuntemattomiin numeroihin ei Mummo viitsi vastata, mutta vastasi nyt kumminkin, kun välähti mielessä, että jos tietyn systeemin edustajalla olisi asiallista asiaa.  – Olen teidän naapurista, Marjatta, minä vaan, että kun teidän oven takana seisoo joku mies, jos sillä vaikka on asiaa. – No, katotaanpas oven taakse, tuumasi Mummo ja hiihteli ovelle. –  Ei siellä kyll kettään ole. – Voi kauheeta, olen vissiin soittanut väärään numeroon, tuhannesti anteeksi, voi sentään.

Pissismummo arveli, että tapahtumahenget ovat liikkeellä. Oven takanahan oli vähän aikaisemmin kaksi miestä. Naapurin nimi on sitä paitsi oikeasti Marjatta. Poikakaverikin oli oven takana lastaamassa autoon niitä mustia säkkejä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin mies on oven takana ja mitä sillä on asiaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.