Nuori Voima, 91-vuotias liitto, on palkinnut runoilija Hannu Helinin ”ansiokkaasta toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin alalla”. Toivottavasti tunnustus lämmittää ja ravitsee, sillä palkintosumma, symboliset yksi euroa tuskin sitä tekee. Heliniä lukee mielellään. Runot antavat ajateltavaa, haastavat sopivasti ja maistuvat runoilta – mitä ei kaikesta runomaailmassa julkaistusta voi sanoa.

Silja Järventausta; Hyvän yön puisto            Teos 2012

Aamulehden kriitikon analyysi Järventaustan runoilijan laadusta (esikoiskokoelmasta Patjalla meren yli) osuu melkein nappiin. Näin Juha Siro sanoo: ”Lauseista on riisuttu perinteinen runona olemisen tarve ja logiikka. Runot tarttuvat kaikkeen sivulliseen ja epäolennaiseen. Asioita saattaa tarkastella tuoreesti ja poikkeavasta kulmasta.” – Jos siis haluaa tarkastella.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin pystyin päättämään, otanko tutkittavakseni Järventaustan tekstejä, joissa ei ensi katsomalta ole oikein päätä eikä häntää. Ne ovat epärunoa, mutta eivät proosaakaan. Ajatus sukeltelee sattumanvaraisesti sinne tänne, poimii sanojen maailmasta tien poskeen unohtunutta tarpeetonta tavaraa, hämmentelee unien ja alitajuisen koppaa. Teksti on haluton sanomaan mitään, kahlailee päämäärättömän tuntuisesti, tulee silti sanoneeksi, uudella logiikalla. Luin Järventaustan ja lopulta luulen tajunneeni jotain hänen tyylistään. Ei se ole mitätöntä sanasilppua, kyllä siinä välähtelee runoilijan ääni, jota vain ei ole pakotettu tuttuun muotoon. 

*

Henriikka Tavi; Toivo               Teos 2011

Tiedän, että Henriikka Tavi on Tulen ja Savun toimittaja ja palkittu runoilija. Tämä hänen uusin runoteoksensa oli minulle kirjava kokoelma etäisesti runoa muistuttavaa tekstiä, osittain kokeilevaa, osittain hapuilevaa ja sitten muutama teksti, jonka kelpuuttaisin runoksi. Ja kas, yksi niistä on takakannessakin. Takakannen lukeminen olisi oikeastaan melkein riittänytkin. Koko kirjan maistelu paljasti, että runomakuni taitaa olla melko nirso ja konservatiivinen – etten sanoisi rajoittunut.  

*

Mari Koski; Sch    –persiankielinen käännös Mohsen Emadi        Poesia 2011

Sarjaan erikoisuuden tavoittelijat on ilmaantunut uusi esikoisrunoilija Mari Koski. On sanottava, että kokoelman kaunein, tasapainoisin ja ymmärrettävin osuus on persiankieleen käännetty osa ’SCH’ – muu tarvitsee ilmeisen paljon joko taustatietoa (jota minulle ei ole) tai jotain muuta ymmärrystä, jota sitäkään ei nyt oikein irronnut.

*

Olen lukenut runoja aktiivisesti koko elämäni ajan jostain neljä-, viisitoistavuotiaasta. Kotikirjastoni koostuu pääosin suomalaisten runoilijoiden teoksista. Siinä seurassa on aikanaan arvostettuja antiikin runomittojen taitajia, runokielen ja -muodon uudistajia 1900-luvun eri vuosikymmeniltä, alitajuisen ja unen logiikalla kirjoitettua sekä arkisempaa, hiottua käyttölyriikkaa. Nykyrunoa tuntuu vaivaavan jonkinlainen identiteettikriisi. Kaikkihan on jo sanottu moneen kertaan ja kukapa nykyään runoja edes lukee. Niinpä näkymisen tarve panee kokeilemaan kaikenlaista, josta usein (ei onneksi aina) jää lukijalle vain kourallinen sanasilppua ja kummia koukeroita.

*

Kai Nieminen; Istun tässä, ihmettelen          Valitut runot                               Tammi 2012

17 oman runokokoelman mies ja ansioitunut japanilaisen runouden kääntäjä on itse valikoinut runoistaan tämän koosteen, jonka Toinen ojensi minulle syntymäpäivän aamuna. Oh, tässäpä on runonnälkäiselle gourmettia! Niemisen runot maistuvat vanhetessaan aina vain paremmalta.

*

Anja Snellman; Öisin olemme samanlaisia                                                          Siltala 2011

”Iloisesti läikkyvässä kokoelmassa nostalgia taittuu energiseen läsnäoloon ja niin kirkkaat kuin kitkerätkin muistot soivat heleinä lauluina.” Snellman on tunnetuin romaanikirjailijana, hienon, omaäänisen tyylin ja viimeistellyn muodon taitajana. Öisin olemme samanlaisia on hänen toinen runokoelmansa. Oikeastaan yllätyin, miten loistavasti hänen tekstinsä taipuu myös lyriikkaan. Rakkauden ja erojen runot välittävät kirpeitä ja haikeita havaintoja, saattavat aihepiirinsä ajan kielelle ylenpalttista tunnelmointia välttäen. – Pidin näistä!

*

Terttu Jurvakainen; Yön kukat                                                       HD 2012

Poikkitaiteellisen Jurvakaisen runoilijan ura alkoi J.H.Erkon runokilpailuvoitosta 1968. Yön kukat on kymmenes runokokoelma, yksi romaanikin teosluettelossa (Wiki) on. Jurvakainen tunnetaan kuitenkin ehkä parhaiten maalauksistaan, hän on ansioitunut taiteilija ja galleristi. Runot ovat siistiä, ehkä hieman yksiväristä keskeislyriikkaa, jossa luonto peilautuu kirjoittajan sisimpiin tuntoihin. Pidin näistä runoista, ne antavat lukijalle tilaa tulla mukaan, nähdä, kokea.

”aurinko pitää kättään unikon nupulla / herättää unesta / hitaasti avautuu pohjattoman surullinen / kauneus”

*

Lauri Otonkoski;                        Origami            WSOY 2012

Musiikkikriitikko ja runoilija Otonkoski on julkaissut kymmenen runokokoelmaa. Tämä tuorein on niistä ensimmäinen kirjastossa käsiini osunut. Pidin runoilijan niukasta tyylistä, joka lähettää ajatukset pitkälle matkalle.

”Kirjoitan sanan rakkaus. /Tehkää sille mitä haluatte.”

*

Carlos Carralero; Saturmuksen lapset ja Amor                      suom. Elisa Sipilä                      Books on Demand GmbH 2011

Kuubalaisia runoja en olekaan aiemmin lukenut. Runoilija on poliittinen aktivisti, toisinajattelija, joka pitää Castron kommunismia tuhoisana maalleen ja kansalleen. En tiedä johtuuko suomennoksesta, kulttuurieroista vai siitä, etten ole itse innostunut poliittisesta runoudesta, että nämä runot jäävät osin etäisiksi ja käsittämättömiksi. Se minkä tavoitin, oli yleispätevää ja sellaisena kaunista. Silti tekee hyvää lukea välillä itselle outoa ja vierasta.

”…puu ojentaa juuriaan toivoa kohden. / Sateen riitti tuntee sen jo vanhentuneet luut. / Kuitenkin se tahtoo nähdä uuden alun / ennen päätymistään syksyn harmaisiin poimuihin. // Vain rakkaus voi pysäyttää uurteiden värin / sielun iholle.”

 **