Syksyn uutuuskirjatarjonta näyttää vain vahvistavan trendiä, jossa nuorehkot naiskirjailijat erityisesti kaivautuvat sota-ajan ilmiöihin ja tarinoihin. Sodan kokeneet siviilit ja heidän lapsensa ovat vaienneet kokemuksistaan, rintamalotat muistelleet muistonsa, mieskirjailijat kirjoittaneet Kollaat ja muut sankarityöt jo puhki. Nyt tuntuu tulleen naisten vuoro. Näkökulma muuttuu heti ja tuo esiin, miltä sodan vuodet tuntuivat naisten ja lasten näkökulmasta ja näyttävät sodanjälkeisten sukupolvien silmin.

Katja Kettu;  Kätilö                   WSOY 2011

Uh, pitkästä aikaa pohjoisesta tulee jotain vain heille ominaista, järisyttävän komeaa proosaa sitten Timo K. Mukan! Olisi tietysti pitänyt lukea Katja Ketun aiemmat ensin, kehutut ja palkitut Surujenkerääjä (2005) ja Hitsaaja (2008) – niin olisi ollut jotain vertailukohtaa. Kätilöä lukiessa tulin ensi kertaa kirjailijan kieli- ja tyylimaailmaan ja se sekä huikaisi että hätkähdytti. Kirjasta on vaikea sanoa mitään, mitä ei olisi jo sanottu – ei muuta kuin oman kokemuksen. Kohtalaisen paljon lukenut tunnistaa kyllä heti lahjakkaan tekijän ja tässä on semmoinen. Ketun kieli on huumaavaa, alkuvoimaista, suorastaan raastavan vahvaa. Taustalla oleva tosipohjainen tarina mykistää sotien ajan jälkeen syntyneen lukijan, mutta ehkä sitäkin enemmän kirjailijan kyky sukeltaa henkilöidensä nahkoihin. Jonkin verran vaikea oli hahmottaa tapahtumien kronologinen järjestys lukujen ajankohtamerkinnöistä huolimatta, kun tarina hyppelehtii ajassa edestakaisin, mutta lopulta se ei ole tärkeääkään. Vahva, alkuvoimaisen kaunis rakkaustarina toimii tasapainottavana tekijänä sodan aikaisille epäinhimillisille oloille ja raakuuksille. Kirja mellastaa paikoin lähes sietämättömään mittaan naisen sisätilassa, kuvastaen ulkovallan miehistä invaasiota toisen maan rajojen sisällä. Kielen ilotulitus yltyy paikoin räävittömyyteen asti.  – Silti: lue tämä kirja, se ei voi olla vaikuttamatta.

*

Ritva Kokkola;  Palasin kynnykseltä              Myllylahti 2010

Harmittomia, hyväntuulisia eläinaiheisia juttuja, joita en ihan novelleiksi luonnehtisi.

*

Hannu-Pekka Björkman;  Kadonneet askeleet       Kirjapaja 2011

”Matkoja aikaan ja taiteeseen” alaotsikoitu kirja, jossa on näyttelijänä tunnetun Björkmanin ajatuksia sekä korkeatasoiset taidekuvat.  -Pidin kovasti tästä eleettömän syvämietteisestä kirjasta, joka paljastaa tekijänsä mietiskelevän ja syvästi kokevan hengenlaadun. Björkman puhuu kirjassa mm. hengellisen muistin menetyksestä ja nykyihmisestä, joka kelluu tyytyväisenä tiedon valtameressä ja ajelehtii sattumanvaraisten tuulten mukana arvokompassinaan populaarikulttuurin sisällöt ja nopeasti sieltä täältä poimitut tiedon palaset.

”Entä oma valoni? Onko sitä? – En osaa vastata? Tunnistan valon tiloja, jotka vaikuttavat elämässäni. Lapsuuteni kuulaan valon lakeuksilla. Joen pinnan heijastukset. Tunnistan näyttämön valot. Niiden lämmön ja vaatimukset. Tunnistan näyttämöltä myös toisenlaista valoa. Harvinaista, satunnaista. Usein tavoittamatonta. Tietoisuutta siitä, että olemme kaikki yhtä, näyttelijät ja yleisö ja että on olemassa luova henki, joka on voimakkaampi kuin tahtoni.”

*

Monika Fagerholm, Martin Johnson;  Meri                             suom. Asko Sahlberg               Teos 2012

Alaotsikolla ”Neljä lyyristä esseetä” käsitellään historian, tieteen, haastattelujen ja reportaasien keinoin tekijöidensä henkilökohtaista suhdetta mereen. Todella sytyttävä, ainutlaatuinenkin teos, jossa maistuvat yhtä aikaa elämän maku ja meri-elementin suolaiset pärskeet. – Hitaasti luettavaa, jos malttaa, minä ahmin!

*

Pirkko Lindberg;  Saalis    suom. Marja Kyrö             Otava 1989  

Ilmestymisvuonna Lindbergin Saalis oli J.H.Erkon kilpailun paras esikoiskirja. Aiemmin lukemani Maailmanmatka (1995) ja Hotelli Kaipaus (2010) ovat omalla tavallaan sykähdyttäviä. Lindbergin vahvuus on intensiivinen juonen kuljetus, rikkaat yksityiskohdat ja mestarillinen päähenkilöiden tunteiden ja persoonan tulkinta. Kirjat ovat runsaita, tämäkin 489 sivua. Vaikka periaatteessa inhoan tiiliskivikirjoja, olen kuitenkin Lindbergin kirjallisen lahjakkuuden lumoissa siinä määrin, että olen ajatellut lukea koko tuotannon. Olen tehnyt toistuvan huomion: Lindbergin on jotenkin vaikea päästä alkuun, mutta kun kertomus pääsee vauhtiin, se pitää imussaan. Saalis on rakkauskertomus, josta lukija voi löytää itseään ja peilata käsitystään rakkaussuhteesta, uskollisuudesta, naisen ja miehen erilaisesta kyvystä rakastaa, unohtaa, antaa anteeksi ja toteuttaa itseään.

**