”Yö kaikista synkinkin aamuksi saa, miks sieluni unhoitit sen? Kun hätä ja tuska sua ahdistaa, oi malta vain hetkinen! Taas saapuvi aamu, taas saapuvi aamu ja koittavi auringon koi, taas saapuvi aamu, taas saapuvi aamu ja lauluni riemua soi!” (Hengelliset laulut ja virret, 244)

Laulujen hyräily oli äitini tapa hoitaa hengellistä elämäänsä arkisten töidensä keskellä. Tuon laulun sanat ja sävel virtasivat nyt kirkkaana pimeään yöhöni. Kipujen kierteen lannistamana näin edessä vain mustaa toivottomuutta. Vuoroin sairaalassa, vuoroin kotona vietettyjen piinallisten viikkojen jälkeen – on taas aamu!