Usein ihmettelen;                      työryhmä: Pälvi Ahoinpelto, Margit Nyman, Leena Tuomola, Björn Öhman; kuvat Sirpa Päivinen                                        Kirjapaja 2012

”Elämän antaminen toiselle on sitä, että on täynnä pyhää ihmettelyä ja kunnioitusta toisen ihmisen salaisuuden edessä; että näkee kauneuden kaiken sen sisällä ja takana, mikä toisessa on särkynyt.”                                        Jean Vanier: Murrettu ruumis

Sain kirjan muistoksi ystävältä, joka on yksi kirjan tekijöistä. Olen lukenut hitaasti ja kuulostellen tekstien ja koskettavien kuvien viestiä. Kirja on Kirkkohallituksen hyväksymä syvästi kehitysvammaisia varten syntynyt rippikoulukirja. Heinin, yhden rippikoululaisen olemuskieli puhuu väkevästi korkeatasoisten kuvien välityksellä. Uskon perusteemoja koskettelevat tekstit ovat pappien käsialaa, muu teksti Heinin Pälvi-äidin herkkävaistoista kerrontaa. Kirja on syntynyt tekijöidensä rakkaudesta aiheeseen ja siinä puhuu syvä ymmärrys erityisrippikoulun tarpeellisuudesta ja kokemus toteuttamisesta. ’Ihmettely’ ja ’olemuskieli’ määrittyvät tässä yhteydessä teologisiksi termeiksi, joilla kuvataan kuvaamatonta, sitä mihin sanat eivät riitä. Tässä rippikoulussa ei pyritä opettamaan kristinoppia käsitteellisesti eikä tiedollisesti – kysymys on elämyksellisestä vuorovaikutuksesta. Viestinä on: Jumalan rakkaus on erottelematon ja seurakunnan syli avoin. – Ihana kirja, joka antaa luottamusta kirkon työhön tässä ajassa.

*

Aino Kallas; Sudenmorsian   Otava 1928

Kallas on tietysti historiaa, suomenkielisen kirjallisuutemme alkuhämäristä. Luin Sudenmorsiamen kirjapiiriä vetävän ystävän yllyttämänä jo alkukesästä. Kirja on käteen sopiva kooltaan, isoa pränttiäkin tämä 1979 Delfiini-sarjassa julkaistu painos, johon osuin kirjastossa. Tarinan aihe on hiidenmaalaista kansantarustoa. Aluksi oudoksuin vanhaa kieltä, jota Kallas käyttää. Kirjan luettua tuntui kuitenkin, ettei tarina olisi ollut puoleksikaan niin vaikuttava modernimmalla kielellä kerrottuna.  – Jäin miettimään inhmillisyyden ja sudenluonnon käymää kamppailua ihmisessä omana aikanamme. Joskus viehtymys pahaan ryöstäytyy yli rajan ja saa muodostamaan raatelevia laumoja tai houkuttaa yksinäisille öisille saalistusretkille. Ihminen voi olla ihmiselle susi, vanha sanonta pitää edelleen paikkansa.

*

Eija Mertanen; Toisenlaiset  Neirol-kustannus, 2007

Kirjastomme on luokitellut tämän kertomuskokoelman novelleihin, mutta sisältö mielestäni koostuu lähinnä tapausselostuksista. Tarinat ovat aasta ööhön eteneviä kertomuksia syrjäytyneiden ihmisten elämästä. Materiaali sinänsä on sosiaali- tai mielenterveystyössä toimivan arkipäivää. Olisi tarvittu vivahteikkaampaa sanankäyttöä, että juttuja voisi nimittää novelleiksi. Kirja toimii ehkä parhaiten oppilaitoskäytössä.

*

Jari Ehrnrooth; Mahdollisuuksien piiri                                      Lurra Editions 2011

”Mahdollisuuksien piiri on romaani rakkaudesta ja seksuaalisuudesta, kuolemasta ja siitä, miten ihmiset vaikuttavat toistensa sisimpiin tuntoihin.” Takakannen esittelyteksti heittää myös hyvän kysymyksen: ”Voivatko eroottinen halu ja hengellinen kaipaus liukua yhteen?” Kulttuurihistorian ja sosiologian dosenttinakin toimivan Ehrnroothin kirjallinen tuotanto on laaja ja kirjailija on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Kirjaan tarttuva saattaa siis odottaa kiehtovaa lukuelämystä. En pettynytkään. Ehrnrooth kieputtaa tarinaa, jossa ei varsinaisesti tapahdu paljon, mutta pohditaan, puhutaan, kirjoitetaan, riisuudutaan (sekä fyysisesti että henkisesti). Välillä on vaikea tietää kuka on päähenkilö, tarinan henkilöt tuntuvat liukuvan toisiinsa ja puhuvan toisissaan herättämien mielteiden kautta. Olen huomannut, tavallaan surrutkin sitä, ettei kirjallisuutemme ihmissuhdekuvauksissa löydy syvällistä ja hienovireistä erotiikkaa, seksiä kyllä vaikka kuinka. Ehrnrooth on kirjailija, joka osaa kuvata erotiikkaa monitasoisesti ja sävykkäästi, tunnistaa kaipauksen ja romanttisenkin tunnekirjon. Äitinsä kuoleman ja surun kautta päähenkilö löytää elämäänsä hengellisen ulottuvuuden – eikä se tunnu falskilta. – Hieno kirja, haastava myös lukijalle.

*

Marko Kivistö; Hiljainen huone                                                    Kirjapaja 2011

Tämä ”Musiikkitalon arkkitehdin muistikirjasta” alaotsikoitu kirjanen viehätti minua kovin. Kirjoittaja ei tavoittele nimeä itselleen, teksti on huomiota hakematonta pohdiskelua. Kivistö puhuu pienellä äänellä arvoista, jotka kumpuavat kauneuden ja musiikin tajusta ja omakohtaisesta uskosta. Kun olen nyt kaksi kautta käynyt säännöllisesti sinfoniakonserteissa Musiikkitalossa, olen kiinnostuneena lukenut niistä ajatuksista, joita arkkitehtiryhmään kuuluneella Kivistöllä on ollut talon ideaa suunnitellessa ja toteutettaessa. On hienoa, että arkkitehti on oivaltanut musiikin olevan talossa pääosassa eikä konstailut katseen vangitsevilla yksityiskohdilla.

*

Esko-Pekka Tiitinen; Anjan lähes erinomainen elämä                                     Tammi 2011

Tiitinen on pohjois-karjalainen sanataituri, repertoaarissaan palkittuja lasten ja nuorten kirjoja, romaaneja, tv- ja elokuvakässäreitä ym. tekstiä kunnioitettava pino. Tämä kirja on humoristiseen murrepakinatyyliin kirjoitettu kertomus päähenkilö Anjan värikkäästä elämästä. – Viihtyisää ja paikoin hykerryttävän hauskaa luettavaa vaikkapa kesähelteillä mökillä riippumatossa tai pihakeinussa.

*

Leena Krohn; Datura                                             WSOY 2001

Krohn on suurten ikäluokkien kirjailija, joka tunnetaan laajasta tuotannostaan ja omintakeisista todellisuuden ja fantasian rajoja häivyttävistä aiheistaan. Hän on saanut lukuisia palkintoja kirjallisista töistään, mm. Finlandia-palkinnon 1992. Hänet muistetaan myös siitä, että hän palautti presidentti Ahtisaaren myöntämän Pro Finlandia –mitalinsa vastalauseena Indonesian sademetsiä tuhoavan poliitikon palkitsemisesta suomalaisella kunniamerkillä. Olen lukenut Krohnia valikoivasti, hyllyssänikin on mm. Tainaron. Viimeisin tätä ennen lukemani on Unelmakuolema. Daturassa kuvataan paranormaaleja ilmiöitä ja kuvitteellisen datura-kasvin siementen käyttämisestä aiheutuvia hallusinaatioita ja mielen hajoamista. Taitavan kirjoittajan tuntee siitäkin, että hän saa harhat tuntumaan todelta ja kuljettaa lukijaa suvereenisti fantasiamaailmassa. Krohnin kirjat ovat myös taittoasultaan persoonallisia.

*

Anja Snellman; Ivana B.                                      Siltala 2012

Mahtavaa, Anja Snellman! Teit taas sen: sait lukijan koukkuun, ahmimaan kirjan, hyrähtelemään nautinnosta, jonka oma äänesi, jäljittelemättömän upea kieli ja tyyli lukijassa saa aikaan. Ja nauramaan häpeämättömästi ääneen (sivulla 150) sekä maistamaan sukupolvitietoisen itseivan, katkeruuden ja kyynisyyden humalluttavan ja vapauttavan aromin. Bravo!

*

Per Petterson; Kirottu ajan katoava virta    suom. Katriina Huttunen       Otava 2011

Norjalainen kirjailija Petterson voitti Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon v. 2009. Aiempia teoksiaan en ole lukenut, joten tämä äitinsä kanssa sovintoon pyrkivän aikuisen miehen tarina on minulle ensimmäinen kurkistus uuteen norjalaiseen kirjallisuuteen. Kysyä sopii, miksi Norjasta niin vähän on suomennettu. Palkittu kirjailija sentään ylittää kynnyksen. Itse tarina on kiinnostava, mutta jo alkuvaiheessa aloin miettiä, mikä tässä on, mitä vierastan. Puolessa välissä tajusin, että se on tyyli. Petterson kirjoittaa verbivoittoista kieltä (tai ainakin se on suomennettu niin), kokonaisia toteavia lauseita, jotka vievät tarinaa tasaista ravia eteen päin. Mikäs siinä, tyylinsä kullakin, mutta lukija ei hevin pääse tarinan miehen tunnemaailmaan sisään.

*

Muriel Barbery; Siilin eleganssi                                                    suom. Anna-Maija Viitanen  Gummerus-pokkari 2011

Kesäni viihtyisin kirja oli tämä! Ja mikä siitä tekee sellaisen: mietitty ja toimiva rakenne, hersyvä kieli (kiitos myös hienon suomennoksen). Tarina kantaa loppuun asti, vaikka siinä ei ole dramaattisia juonenkäänteitä eikä tapahtumavyöryjä. Päähenkilönä on sympaattinen ja originelli nainen, joka toimii pariisilaisen kerrostalon ovenvartijana. Talossa on tietysti myös persoonallisia asukkaita, joista toiseksi päähenkilöksi kirjailija nostaa 11-vuotiaan älykkötytön. Ihmiset ja ihmisten väliset suhteet ovat kirjassa pääosassa ja ranskalaisuus tulee viehättävällä tavalla läpi kaikesta.

*

Maeve Binchy; Italian illat    suom. Tiina Ohinmaa                        WSOY-pokkari 2011 (1997 alkup.painos)

Italian illat on Binchyn tuttuun tyyliin viihtyisä kirja. Tarina polveilee Dublinissa, Sisiliassa, Roomassa ja lopuksi Firenzessäkin. Huolimatta kymmenistä juonessa vilisevistä henkilöistä juoni pysyy koossa muutamaa pikku lapsusta lukuunottamatta. Tarina päätyy yllätyksettömään lopputulokseen, joka on suunnilleen puolivälistä asti odotettavissa. Tapahtumat on herttaisesti ja juohevasti kuvattu. – Mitä parhainta kesälomalukemista.  

** 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.