Aamun Hesarissa oli artikkeli sisäasiainministeriön teettämän, suomalaisten pelkoja käsittelevän verkkokyselyn tuloksista. Tutkimuksen mukaan Suomeen kohdistuvista uhkatekijöistä ydinvoimalaonnettomuus, yhteiskunnan tietoverkkojen lamaannus ja hallitsematon maahanmuutto huolestuttivat eniten. Venäjä löytyy edelleen luettelosta, mutta vasta seitsemänneltä sijalta. Yksilöön kohdistuvien uhkien listaa johtavat terveyden menetys, väkivallan uhriksi joutuminen ja liikenneonnettomuus.

Mietin hetken, mitä pelkäsin lapsena 1950-luvulla. Ukkosta ainakin ja pienempiään kiusaavaa poikaa, naapurin vihaista koiraa ja kylän ainoaa juoppoa miestä, joka käyttäytyi oudosti. Oppikouluvuosina pelkäsin koulusta myöhästymistä ja paria opettajaa. Siltäkin ajalta muistuu mieleen koulumatkoilla tyttöjä kiusannut isompi poika. Nuorena aikuisena en muista pelänneeni erityisesti mitään. Perhevuosina pelot liittyivät lapsiin ja heidän tulevaisuuteensa. Näinä aikoina eniten pelottavat ulkopuoliset uhat, maailmanluokan katastrofit, sodat ja silmitön väkivalta. Lastenlasten tulevaisuus huolettaa.

Kosketti lukea nuorten tulevaisuuspeloista. Näin 18-vuotias Otto Remes: ”Minua ahdistaa koko yhteiskunta. Ihmiset ovat niin kieroutuneita nykyään. Kaikki ajattelevat vain itseään eikä muita oteta huomioon. Kaikki haluavat omistaa materiaa, mutta ei osata jakaa.” – Olen tehnyt saman havainnon: yhteisöllisen vastuullisuuden rapautumista ja muista piittaamatonta itsekkyyttä löytyy enemmän kuin ennen.

Helsingin asemalla  ei voi olla kohtaamatta feissareita, nuoria, jotka houkuttelevat kulkijoita hyvien asioiden tukijoiksi. Usein kiireiset keski-ikäiset kokevat lähestymisen häiriönä, mutta nuoret jaksavat silti toivottaa jokaiselle hyvää päivänjatkoa. Kerran sanoin, että olen omasta aloitteestani liittynyt kauan sitten tukijaksi mm. edustamaasi järjestöön. Nuori feissari sanoi aidosti ilahtuneena: miten ihanaa, kiitos sinulle. – Niin kauan kuin tällaisia nuoria on, ei maailma ole pelottava paikka.