Olen saanut onnekseni nauttia kolmannen elämänvaiheen vapaudesta jo muutaman vuoden. Jos entisministeri Matin Rukan lumilla kehkeytynyt idea eläkeiän nostamisesta olisi mennyt lainsäätörattaista läpi, jäisin vasta nyt siis eläkkeelle. Ohhoh kullaista kolmatta ikää!
Tulin ajatelleeksi hämmästyneenä miten vähän se seikka, että jokaisessa arkipäivässä on viime vuodet ollut omille asioille reilut kahdeksan tuntia lisäaikaa, on lisännyt aikaansaannoksia. Samat kotiaskareet on hoidettu aikoinaan työpäivän jatkeena ja arkilauantaisin. Kysymys lienee siis vauhdista, on se ollut hujakkaa ja stressiä on pitänyt sietää. Mennessä on viety ja tullessa tuotu niin kuin äiti tyttärelleen neuvoi.
Äidin opetuksista on kotoisin myös termi luppoaika. Hän sai sen kyllä kuulostamaan laiskana vetelehtimiseltä. Jossakin vaiheessa oivalsin luppoajan olevan vain vaihe aikanaan tehtävien töiden välissä ilman sen kummempaa arvovarausta. Olen oppinut monta muutakin äidin miinustamaa asiaa kääntämään plussan puolelle sittemmin. Luppo ja leppo, nuo mainiot sanasisarukset, joiden isäsana lienee lepo. Naisihmiselle olisi hyvä semmoinen kotivääpeli korvien välissä, joka ajoittain komentaisi: huomio, LEPO!
Rakastan lukea silloin tällöin raamatustani Saarnaajan kirjaa. Siihen kirjatut aikamietteet ovat kultajyviä. Saarnaaja näki kirkkaasti miten paljon on meneillään turhaa touhua maailman laidoilla. Kulutuksen, hamstraamisen ja kiipimisen aika on osaltani ohi, jos sitä nyt olikaan. Kolmatta elämänvaihettaan kulkeva voi jo keskittyä tärkeisiin ja tarpeellisiin. Ja ’tarpeellisia on vähän’, kuten Mestari opetti.
Saamme nauttia siitä, että meille vielä riittää nuorempaa väkeä eläkkeenmaksajiksi! Usein minäkin ihmettelen, kuinka samat hommat hoituivat työn ohessa. Ennen pesin 8 isoa ja vaikeasti irrotettavaa ikkunaa kerralla, kun viikonloppuna tultiin maalle. Tänä kesänä pesen ikkunan päivässä ja hiki on silloinkin. Mietin usein, onko kyse voimien vähenemisestä vai laiskuudesta vai leppoisuudesta!Kyllä kireyttä ja stressiä oli ennen useinkin ilmassa.
Äidin sanojen sävy voi tulkkautua väärinkin. Minulle on aina ollut itsekannustuslauseena ” minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” eli tehty työ näkyy tehtynä ja on sitten siitä vapaa. Tytär on kuullut sen kielteisenä eli tekemätön työ tulee vastaan, jolloin lause on kuin uhkaus.
Kommentin jätti Annikki · tiistaina 3. heinäkuuta @ 20:28
Niin, ja olemmehan itsekin maksaneet joka kuukausi palkastamme eläkettä ennakkoon pitkät työvuodet.
Tuo äidin sanojen tulkinta on minulle ollut haastavaa läpi elämän. Paljon on vaikuttanut se sävy, elekielikin, millä hän on asian ilmaissut. Olen sitten myöhemmin ajatellut, että äidin tarkoitus on ollut hyvä, vaikka kokemus kääntyi silloin monesti toiseksi.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 4. heinäkuuta @ 11:55
”Kysymys lienee siis vauhdista, on se ollut hujakkaa ja stressiä on pitänyt sietää.”
Aika monelle näyttää käyneen näin. Miten ihmeessä ehdimme tehdä kaiken aikaisemmin…
Lueskelin tuonne taaksepäin näitä kirjoituksiasi. En kyllä ymmärrä, miten suurperheen äidit ehtivät ja pystyvät…. MInulla on monesta vl-äidistä sama kuva kuin sinulla. Jotenkin heillä kaikki järjestyy, ainakin useimmilla. Osaansa tyytyväinen jaksaa varmaan paremmin kuin nuriseva… Se pitäisi meidän kaikkien muistaa.
Kommentin jätti mm · keskiviikkona 4. heinäkuuta @ 22:24
Nuoremmuuden ihmeellinen salaisuus…jota vasta vanhempana osaa arvostaa…
Vanhalestadiolaisliikkeen äideillä on vahva yhteisön tuki, uskon, että se antaa heille voimaa.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 5. heinäkuuta @ 22:52