Ystäväsiskon kanssa meillä on ollut pitkäaikaisprojektina käydä tutustumassa eri hengellisiin kesäjuhliin. Kun nyt vanhoillis-lestadiolaisten Suviseurat ovat tänä vuonna Etelä-Suomessa, päätimme lähteä Lopelle.

Systeemiimme kuuluu valmistautua taustatiedoin. Osasimme siis odottaa, että perille oli selkeä viitoitus, vapaaehtoiset ohjasivat autoja parkkialueella ja pysäköintipellon laidalta kulki nonstoppina bussi juhlapaikalle. Jätimme bussipaikat suosiolla lapsiperheille ja vanhuksille ja lähdimme kirkkaansinisellä aidattua, kuorikkeella pehmustettua metsäpolkua kohti Suviseurakenttää, josta kuuluva veisuu veti askelia ääntä kohden. Metsässä oli raikasta, mieli avoin ja kevyt.

Olen ollut kerran aiemmin 1960-luvun lopulla uteliaisuuttani Rauhanyhdistyksen seuroissa Helsingin Fredalla. Toivoin epämääräisesti, että jokin olisi muuttunut niistä ajoista, ainakin minä olen muuttunut.  Nuorena nähdyn Maa on syntinen laulu -elokuvan jättämä pöyristys on jo haihtunut. Viime vuosien kohu-uutisoinnit lapsiin kohdistuvista rikoksista tai hengellisestä väkivallasta liikkeen piirissä ovat nekin asettuneet jo suhteelliseen kokoonsa. Syntiä tehdään enemmän ihan muissa piireissä, arvelen.

Suviseurojen juhlakenttä Lopen Räyskälässä

Ensi vaikutelma juhla-alueelta oli häkellyttävä. Koskaan missään ikinä en ole nähnyt yhtä aikaa niin paljon niin pieniä lapsia vanhempineen! Mummonsydämeni oli aivan syrjällään kaikkialla vilistävien lippalakkipäisten pikkupoikien ja suloisesti hymyävien lettipäätyttöjen puolesta. Voin kuvitella, että nuoria kokoontuu tuhatmäärin erilaisille festareille, mutta nämä nuoret ovat toista maata. He käyttäytyvät siivosti, valtaosa pukeutuu nuorten tapaan, mutta kauniisti, heitä näki juttelemassa mummojensa ja pappojensa kanssa kunnioittavasti ja heidän silmistään näkyy, että elämä on tällaisena hyvä. Monilapsisten perheiden äidit ja isät jakoivat vastuun tasapuolisesti. En osunut näkemään yhtään väsynyttä ja katkeroitunutta äitiä. Mykistävää.

Ruokatarjoilussa litroittain myytävät mitat saivat selityksensä. Samoin juhlakentän laitaan pystytetty tilapäiskauppa, jossa myytiin kaikkea lapsiperheen arkeen kuuluvaa vaipoista isoihin ruokapakkauksiin. Juhlateltta 1300:lle oli kaunis ja valoisa, lippurivistö hulmusi iloisesti navakassa tuulessa. Keskelle aluetta oli pystytetty Suviseurojen tunnuskaari, jossa juhlien tunnus oli ainakin viroksi, venäjäksi, ruotsiksi ja englanniksi suomen lisäksi. Teltan lähellä oli vanhuksille hoivapaikka, jossa oli selkää tukevia tuoleja, petipaikkoja väsyneille ja invakäymälät taaempana. Vanhemmistaan eksyneille lapsille oli oma hoivapaikka. Kentällä velloi valtava isojen ja pienten ihmisten massa ja alueen reunoille sijoitettujen asuntovaunujensa ja telttojensa liepeillä majaili lukemattomia perheitä.

Istuimme juhlateltassa pariin otteeseen niin kauan kuin selkä kesti lankulla kököttämistä. Ilahduimme kovasti, kun seuroissa kanttori keksi ehdottaa Siionin lauluista yhden meillekin tutun, jonka sanat osasimme ulkoa: ”Pikku lintu riemuissaan”. Seurapuheet olivat tunteikkaita, eräskin miespuhuja liikuttui omista sanoistaan niin, ettei kuulija tahtonut saada selvää, mitä hän yritti sanoa. Omakohtaisen synninpäästön ja anteeksiantamuksen sanan ”Jeesuksen nimessä ja veressä” sai, jos nosti kätensä ylös. Ryhmähenki oli vahva. Tuli vaikutelma, että tässä nyt on koolla Jumalanlasten joukko. Puheenparsi on vähän omanlaisensa kaikissa hengellisissä piireissä. Lestadiolainen ’on uskomassa’ siinä, missä körttiläinen ’on herännyt’, viidesläinen ’uudestisyntynyt’ tai ’tehnyt parannuksen’, ’kääntynyt’ tai ’pelastettu’.

Vapaaehtoiset tekivät työtään ystävällisesti ruuanmyyntiteltoissa. Pienet pojat ja tytöt keräsivät roskia alueelta tai myivät jäätelöä pikkuisista kannettavista laatikoista. Porukka oli vapaan, rennon ja iloisen oloista. Käsittämätöntä sekin, että kireää tungeksimista eikä etuilua esiintynyt. Pikkulapset nukahtelivat rattaisiin, äitinsä tai isänsä syliin. Jos joku vauva alkoi parkua, äiti nousi tyynesti ja käveli teltasta ulos hoitamaan pahan mielen aiheen pois.  

Ennen kotiinlähtöä istuimme vielä tovin autossamme parkkialueella, johon kovaäänisestä kuului messu. Yllättävä ja mukava kokemus nämä suviset seurat. Jättivät positiivisen fiiliksen ja paljon ajateltavaa.  

  • Missä olivat tappelunnujakat, poliisipartiot, päihtyneet ja sammuneet nuoret, rivot puheet, tuhotut paikat, roskavuoret, tyhjät pullot ja purkit, lasinsirut, oksennus ja ulosteläjät, menetetyt lapsuudet, tyhjät katseet…
    Ei täällä vaan muilla ruorison kokoontumispaikoilla ja kesäfestareilla.

    Kommentin jätti erakko · sunnuntaina 1. heinäkuuta @ 22:39

  • Tervetuloa Isoonkyröön 6-8.7.2012 valtakunnallisille Herättäjäjuhlille! Ruokalippuja myymässä minut tapaa perjantaina!

    Kommentin jätti vilukissi · maanantaina 2. heinäkuuta @ 07:41

  • Tämä herätysliike ei ole minulle tuttu, mutta ilahduttaa kuulla ennakkoluuloista vapaata kuvausta!
    Tunnen kyllä pari yhdeksän lapsen sairaanhoitajaäitiä. Jokin salaisuus siinä perhemallissa ja elämäntavassa on, kun hekään eivät ole loppuun uupuneita. Yksi 10 lapsen äiti tunsi alemmuutta, kun hänen 12 lapsen sisarensa vielä ompeli kaikki lasten vaatteet. Miten nämä jaksamismitoitukset voivat olla näin erilaisia kun vertaa tavalliseen 1-2 lapsen perheeseen?

    Kommentin jätti annikki · maanantaina 2. heinäkuuta @ 15:15

  • Erakolle; kyllä ainakin täältä pääkaupunkiseudun näkövinkkelistä katsoen tuntui ihmeelliseltä nähdä toisenlaista nuorisoa niin paljon kerralla. En väitä ettei heitä ole tuon piirin ulkopuolellakin, mutta huomion usein saa mediassa ja kaupungilla kuvaamasi porukka. Siinäkin mielessä olemme kahden maan kansalaisia…
    *
    Vilukissille; oh, olisipa hienoa ilmaantua perjantain ruokalippujonoon ja kysyä oletko sinä sinä, vai joku muu! 🙂 Vaan ehdin jo luvata ottaa pienet yökylävieraat että vanhempansa pääsevät asioilleen. – Olen ollut kolmesti elämässäni Herättäjäjuhlilla ja kokenut sen ilmapiirin tutuksi ja läheiseksi, vaikka kodin perintöä sekään ei minulle ole. Hyvää kesäjuhlaa vapaaehtoiselle!
    *
    Annikille; näitä minäkin jäin miettimään ja mieleen nousee hiljainen kunnioitus tuon elämäntavan valinneita kohtaan. Kokemukseni oli suppea ja subjektiivinen ja voi tietysti ajatella, että ne nääntyneet äidit jäivät juhlilta kotiin. Silti uskon, että media kärjistää monia asioita, kuten nyt tätäkin. Meidän kannattaisi ylimalkaan pyrkiä muodostamaan mielipiteemme asioista enemmän oman kokemuksen pohjalta kuin valmiiksi tarjottuna, eikö vain?

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 2. heinäkuuta @ 20:02

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.