Toinen päivä Edinburgissa

Viimeinen matkapäivä tarjoaa vielä elämyksen. Osa lähtee aamiaisen jälkeen Eijan johdolla tutustumaan Georgian Houseen, Yrjönaikaiseen museotaloon. Me nukumme pitkään hehtaarivuoteessa ja lähdemme sitten aamiaisen jälkeen levänneinä kävellen kohti Edinburgin linnaa. Tapaamme Eijan ja muut matkalaiset linnan pihalla. Linnan alueella voisi liikkua helposti omin päinkin, mutta onhan mukava kuulla tuttua selostusta ja voida esittää kysymyksiä. Linna on ilmeisen suosittu käyntikohde, siellä on valtavasti japanilaisia ja muitakin turisteja sekä koululaisryhmiä opettajineen.

Linnan pikkuinen St. Margaretin kappeli on suosittu vihkipaikka, niinpä nytkin sinne pujahtaa hääpari, ovi suljetaan ja turistilauma saa kierrellä muualla vuoroaan odotellen. Mielenkiintoista on nähdä linnan museo-osassa mm. kuninkaan kruunu ja miekka sekä ”Kohtalonkivi”, paasi, jonka päällä useimmat kuninkaat on historian saatossa kruunattu. Paasi on ollut Westminster Abbeyssakin 700 vuotta ja palautettu juurilleen 1996. Tämä on skoteille ja englantilaisille pyhä kivi, jonka jokainen haluaa kerran nähdä. Skotlannilla on vaikuttava kuninkaiden luettelo vuodesta 1058 lähtien, muutama kuningatarkin siellä Malcomien, Donaldien, Alexanderien, Johnien, Williamien, Charlesien, Jamesien ja Robertien joukossa. Me tasavaltalaiset emme voi ymmärtääkään miten tärkeä tämä kuninkaallinen jatkumo heille on. Ehkä nykyisen monarkin, Elisabeth II:n 60-vuotisen hallituskauden juhlinta on avannut näitä merkityksiä.

Linnan pihaan johtavalla kadulla on säkkipillin soittajia, historiallisiin asuihin pukeutunutta väkeä, myös näitä patsaaksi naamioituneita hahmoja, joiden ulkoasujen ideoinnilla ei ole rajaa. Yksi on yltyleensä pienten peilien peitossa, toinen esittää päätöntä miestä pelkät silmälasit ja hattu hartioillaan, kolmas on pukeutunut kuninkaaksi ja karjahtelee välinpitämättömille ohikulkijoille vihaisesti miekkaansa kalistellen: miksi ette pane hattuuni rahaa? luuletteko, että tässä lystikseni seison?

Kairoshetki

Pujahdamme St. Giles’n katedraaliin, joka tuntuu taivaallisen rauhan tyyssijalta sirkuspellelauman puristuksesta päästyä. Lasimaalausten läpi siivilöityvä valo ympäröi kauneudenjanoisen sielun. Keskilaivasta kohoaa kaariholveihin katedraalikuoron soinnukkaasti laulama Amazing Grace puhtain intervallein ja erityisen upein miesäänin. Istumme hartaana kuuntelevan yleisön joukkoon ja kaikki muu unohtuu…

Auringonpunerrus hehkuu pilvien yllä matkalla kotiin. Mietin mitkä olivat vaikuttavimmat elämykset tällä matkalla. Sodan uhrien muistomerkki siinä avarassa maisemassa, missä taivas kaartui vuorien ja nummien yllä ja pilvet lepäsivät vuorten rinteillä. Satunnainen taukomaisema Ylämaassa, missä yhtäkkiä tunsin maiseman sielun värähtelevän omani kanssa samalla taajuudella. Ja yllättävä konsertti kauniissa katedraalissa. Niin se aina on, parhaat hetket syntyvät yllätyksenä, ovat lahja elämältä.

***