Aamiaiskeskustelumme koski ilmiötä, joka tapahtuu missä maailmankolkassa tahansa matkustaakin. Heräilytilassa olevat hotellivieraat tulevat aamiaishuoneeseen, etsivät tuoremehunsa ja keräilevät kuka mitäkin lautaselleen. Vaan sitä mukaa kun kofeiini alkaa vaikuttaa, nousee melutaso nopeasti päätyy pian infernaalisiin mittoihin. Naisten korkeampi ääniala voimistaa ilmiötä, kun taas miesten vaimentaa. Melu vielä ruokkii itseään sillä tavalla, että jos haluaa tulla kuulluksi mekkalassa, joutuu korottamaan ääntään. Joskus sitäkin miettii, mitä kaupunkien alituinen äänimassa, jota asukkaat eivät enää rekisteröi, vaikuttaa kuulohermoihimme ja oman puheäänen volyymiin.

Skotlannin selkeä ja systemaattinen palvelukulttuuri miellyttää. Huonosta työnjohdosta johtuva sählinki on vähäistä, vaikka turistikauden alussa kesätyövoima (esimerkiksi nuoret tarjoilijat) vasta opettelee tehtäviään. Otan nykyään terveydellisistä syistä avoimesti aamiaispöydästä evääksi lautasliinaan kääräistyn sämpylän, koska ateriavälit pyrkivät eri syistä venymään. Ei siitä ole huomauteltu, vaikkei se ihan korrektia liene.

Loch Lomond

Glasgow jää taakse, suuntaamme Glengoen laakson kapeneville teille. Asutus harvenee, vuoret kasvavat, huipuilla on sumua. Maisemat ovat levollisen kauniita. Rinteet loistavat syvänkeltaista jänönvihmaa ja piikkihernettä, metsiköissä ja pensastoissa hehkuu violetinpunainen villirhodo. Eija sanoo, että rhodoja tuotiin alunperin Himalajalta, mutta kyseinen lajike villiintyi nopeasti ja nyt sitä yritetään hävittää, kun se tukahduttaa alkuperäiskasvistoa. Toinen maanvaiva on muratti, joka luikertaa kaikkialle, kietoutuu puunrunkoihin niin, että lopulta puu tukehtuu.

Ajamme Loch Lomondin rantatietä. Järvi lepää tyynenä vuorten välissä. Hyräilen koulussa opittuja Auld Lang Syne ja The Bonnie, Bonnie Banks of Loch Lomond –lauluja. Eija on luvannut meille tauon järven rannalla. Odotan ja odotan kamera valmiina, järvi kapenee kapenemistaan. Lopulta alan surra, että täällä ollaan eikä ainuttakaan kuvaa muistoksi saa. Panen kameran takaisin reppuun – ja sitten se taukopaikka äkkiä on siinä. Tie on niin kapea, ettei missä tahansa voi pysähtyäkään. Kärsivällisyyskoulussa on vielä laiskanläksyä.

Taukopaikka on niemessä, siinä on polkuja, metsikkö, kukkula ja rantaa, joilla kiertelen. Näkymä järvelle on aivan ihana. Osa käy kahvilla ja testaa toiletit. Toinenkin kuvaa, käy vielä ostamassa kahvilasta vesipullon meille. Sade pisaroi harvaan ja ohuesti, se ei nyt haittaa. Maisema tulee minuun voimalla, joka yllättää. Täällä pitäisi saada viipyä. Ajomatkan jatkuessa Eija kertoo Skotlannin historiaa, joka tuntuu olleen yhtä nahistelua Englannin kanssa tai klaanien kesken. Klaanimerkkinä on täällä etuliite Mc ja kuuluisin klaani on Mc Donald-suku. Macit ovat olleet alituiseen eri mieltä karjamaidensa rajoista. Viikingitkin ovat sekaantuneet ryöstöretkillään samaan sotaiseen soppaan. Englantilaiset suurmaanomistajat kävivät putsaamassa Ylämaan mailtaan torpparit ikävällä tavalla (”Ylämaan puhdistus”), joka jäi skoteille hampaankoloon. Historiakatsauksesta (en ihan joka sanaa tarkkaan jaksanut) valottui kuitenkin tausta Skotlannin sitkeille itsenäisyyspyrkimyksille (itsenäisyysliike alkoi jo 1947) ja kansan isänmaallisuudelle.

Munrot

Näillä seuduilla yli 900 metrin korkuisia vuoria kutsutaan munroiksi. Skotlannissa on 284 munroa ja ne ovat olleet loputtoman kilpailun näyttämö. Jo vuonna 1924 eräs nainen kiipesi kaikki munrot 112 päivässä. Ennätyksen haltija on muuan mies, joka käytti vuorten valloitukseen vain 66 päivää. Munrojen laaksossa kulkee 120 kilometrin mittainen vaellusreitti, jonka toinen pää on Inverness, jonne olemme matkalla  – ja toinen Fort Augustuksen kylä, jossa seuraavaksi pysähdymme tauolle. Munrovaellus on kuulemma hyvin suosittu tapa viettää polttareita, synttäreitä, häämatkoja tai vaikkapa lomaviikkoa. Siitä on kehitelty helppo muunnoskin: B&B –paikat kuskaavat matkavarusteet autolla seuraavaan yöpymispaikkaan. Tämän kuultuani alan kiinnostua munrovaelluksesta tosissani. Mutta sitten Eija kertoo myös, että Glengoen laaksossa on maailman suurin suoalue, joka on muuten mitä kauneimman vaellusreitin ankein osa hyttysineen ja mäkäräisineen. Olen aistivinani, ettei Toinen ole vaellusajatuksesta yhtä innoissaan kuin minä.

Taukopaikalla syömme lounaaksi tyypillisen ’fish and chips’ –annoksen. Kala on tuoretta, perunapalat kookkaita ja jopa salaattia oli mukana. Sain myös erinomaista irlantilaista hanasiideriä palan painikkeeksi. Brittein saarten kunniaksi on sanottava, että täällä ei tarvitse pelätä saavansa jotain kamalaa hedelmälitkua, kun pyytää siiderin. Oikeastihan siideri  tehdään omenasta ja se on maultaan vahvaa ja väriltään tummaa, vaikka prosentteja ei ole yhtään enempää kuin kotimaisissa ns. siidereissämme.

Loch Ness

Sitä mukaa kun matka etenee Loch Nessin rannoille alkavat hirviötarinat. Onneksi Eija sanoo jossain välissä kuivasti, että hirviö taitaa olla joulupukin kanssa lomailemassa, kun sitä ei näy. Sitten hän kertoo myös tositapauksen, joka valottaa brittien huumorintajua hiukan. Eijan perusbrittimies sattuu olemaan Suomen kunniakonsuli, niinpä heidän puoleensa kääntyi eräs hyväntekeväisyystapahtuman vetäjärouva Liverpoolista kysyen, voisiko Eija kutsua joulupukin kunnioittamaan heidän tilaisuuttaan läsnäolollaan. – Tarkoitatteko, että joku miehistämme puettaisiin joulupukiksi, kysyi Eija. – Ei, ei – haluaisimme oikean joulupukin. – Me etsimme häntä vieläkin, kommentoi Eija pyyntöä.

Loch Nessin rantaa riittää 37 kilometriä, järvi on puolitoista kilometriä leveimmillään ja 230 metriä syvä. Lienee niin, että juuri tämä valtava syvyys eniten hirviötarinoita ruokkii. Järvessä kasvaa nieriäistä, kalalajia, joka elää nimenomaan syvissä vesissä. Järven vesi on hyvin kylmää eikä jäädy talvellakaan. Pysähdymme kuvaamista varten lyhyesti. Suomalaisen, joka tulee tuhansien järvien maasta, on hiukan vaikea käsittää, miten merkittäviä Skotlannille nämä muutamat pitkulaiset järvet ovat. Onhan meilläkin tarinoita Inarinjärvestä, jonka syvyys kiehtoo.  

Inverness

Kaupunki ei ole järin suuri, asukkaita on vajaa 60.000. Se on Ylämaan pääkaupunki, jossa on yliopisto, lääke- ja sairaanhoitotarviketeollisuutta, säkkipillikoulu ja gaelin kielen opetusta. Eija sanoo, että täällä asuu paljon puolalaisia ammattimiehiä, jotka ovat muuttaneet työn perään perheineen. Hotellimme on kauniin Ness-joen rannalla. Kävelemme keskustaan sillan yli etsimään pankkiautomaattia, joka löytyy helposti. Ehdimme kävellä joen rantoja tunnin verran. Matkan varrella osumme St.Maryn kirkkoon, jonka ovi on auki. Istumme hetkeksi seuraamaan lasten ensimmäistä ehtoollismessua, joka toimitetaankin puolan kielellä. Pikku tytöt on katoliseen tapaan puettu morsiamiksi ja pojilla on valkea alba. Tyttöjen tummia pitkiä kiharoita somistaa valkoinen kukkaseppele nauhoineen. Kuori ja alttari ovat kauniin valkoiset, samoin vasemmalla oleva Maria-patsas.

Illallisen jälkeen huoneessa kirjoitellessa muistelen päivän kohokohtaa. Se oli aamupäivän pysähdys ensimmäisen maailmansodan uhrien muistomerkille, joka oli pienellä kukkulalla avoimessa maisemassa oleva kolmen sotilaan patsas. Vuoret taustallaan se oli vaikuttava näky. Monumentin lähellä oli pyöreä alue, johon rauhanturvatehtävissä surmansa saaneiden sotilaiden tuhka oli kätketty. Jokaisen nimilaatta ja valokuva, urhoollisuusmitali tai muu pikku muisto oli ympyrän kehällä. Skotlantilaiset kunnioittavat sankareitaan kätkemällä heidät Ylämaan vuorten syliin.

*jatkuu