Sunnuntai

Laskeudumme etuajassa Edinburgiin. Äsken pilven yläpuolella oli häikäisevän kirkasta, alapuolinen aamupäivä on harmaa kuin kotimaan marraskuussa, räntäsade vain puuttuu. Hämärän kuukausia kulkiessa pitäisi muistaa useammin, että pilvien päällä on aina valoisaa.

Perillä on odotetusti viileää, yksitoista astetta. Vastaanottaja on valkotukkainen Eija-rouva, kymmenet vuodet Englannin puolella asunut ja sanojensa mukaan perusbritin kanssa naimisissa. Myöhemmin käy ilmi, että Eija asuu Manchesterissa Suomen kunniakonsulaatissa. Tulen kysyneeksi matkan toisessa päässä vähän ennen kuin Eija hyvästelee matkalaiset, minkälainen on perusbritti. Eija nauraa hereästi. – No, niin perinteistä kiinnipitävä, ettei mitään ikinä voi muuttaa eikä tehdä toisin. (Onhan tuo kuitenkin mennyt naimisiin jostain Suomesta kotoisin olevan ulkomaalaisen kanssa!) Matkan mittaan Eija toteaa myös muutaman kerran johonkin järjestelyihin liittyen: tää on niin tätä. (Ehkä se tarkoittaa perusskottilaista?)

Eteläinen Ylämaa

”Skotlanti jakautuu kolmeen alueeseen, jotka ovat Eteläinen Ylämaa, vuorten ja laaksojen maa sekä Luoteinen Ylämaa”, sanoo Eija. Ajamme Edinburgista länteen, kohti Glasgowia. Toisella on pitkään vaikeuksia tottua katsomaan etuikkunasta vasemmanpuoleista liikennettä, minä oudoksun alussa hetken kuljettajaa, joka istuu  autossa oikealla ja etuovea bussin vasemmalla puolella. Britteinsaarilla ei huomaa mitään ominaishajua, kuten vaikkapa Kiinassa tai joissain muissa Aasian maissa. Täälläkin on ollut kiivihiilenpolttoaika ja se näkyy kyllä vanhoissa kivitaloissa mustuutena, mutta ne ajat ovat jo menneet; kaikkialla näyttää siistiltä ja järjestyneeltä.

Maisema kumpuilee; osa kukkuloista kaupunkien lähistöllä on maisemoituja kivihiilijätekasoja, Eija sanoo. Huomaan ruohokenttien ja metsiköiden rehevyyden ja vehreyden. Kasvuolosuhteethan ovat ihanteelliset: ei polttavaa kuumuutta ja pilvistä ryöpsähtää nopea sadekuuro tuon tuostakin kuin jättiläisen kourasta viskaten. Etelä-Skotlannin laajat peltoaukeat näyttävät kasvavan ruohossa rauhallisesti ahkeroivaa hyvinvoivaa pihvikarjaa ja pulleita lampaita. Isoja karjasuojia ei näy, talojakin on harvassa teiltä katsoen, niinpä eläimet näyttävät kuin kiinteältä osalta maisemaa.

Glasgow, sunnuntai-ilta

Gasgowssa pysähdymme ensin jaloittelemaan Tuomiokirkon tuntumassa Necropoliksen kukkulalla. Paikka on täynnä aikanaan merkittävien kaupunkilaisten hautoja. Kuolleiden kaupunkiin mennään kullalla koristellusta mustasta takorautaportista. Elävät kaupunkilaiset näkyvät käyttävän paikkaa koiriensa ulkoiluttamiseen.

Hotellimme on keskustan tuntumassa Renfrew Streetillä. Tarkoitus on tulla lounaalle heti kohta majoituttua. Kokoonnummekin, mutta saamme tietää, että lounasta ei ole, hotellin keittiö onkin varautunut illalliseen.  – Aha, tää on taas tätä, tuumii Eija ja talo saa maksaa meille juomat kunkin valinnan mukaan korvaukseksi. Meillä on nälkä ja otamme juomamme kanssa leipää ja salaatin, johon on sekoitettu iso kourallinen rusinoita. Osa porukkaa lähtee Eijan mukana kävelykierrokselle kaupungille, me palaamme huoneeseen. Nukun tunnin kuin nälkäkuolemasta pelastunut ja matkasta väsynyt mummo konsanaan. Sillä aikaa Toinen on tutkinut kaupungin karttaa ja lähdemme sitten omin toimin liikkeelle.

Kävelykatu ja keskusaukio, nehän ovat kaupungin kasvot, jos haluaa jonkin ilmeen paikalle löytää. Glasgow on eloisa business-kaupunki. Sunnuntaisinkin kaupat ovat auki viiteen. Asukkaita on yli puoli miljoonaa, siis enemmän kuin hallinnollisessa pääkaupungissa, Edinburgissa. Kävelykadulla hulisee monikulttuurinen ihmisvirta. Intialaisia ja pakistanilaisia on paljon, pukeutumisesta huomaa, että ovat olleet maassa kauan, eivät enää kulje kansallisessa vaateparressaan. Huivipäisiä naisia ei täällä näy. Jossain kulmassa soittaa klarinetisti klassista.

Suunnistamme George’s Squarelle, joka nyt jo oudolta kuulostavaan tyyliin suomennetaan Yrjönaukioksi. Aukio on suljettu joka puolelta, kierrämme sen ja yritämme kuvata lukuisia komeita patsaita aitojen raoista. Aukiolla on ilmeisesti ollut jokin HM Elisabeth II:n juhlimiseen liittyvä tilaisuus, jonka jäljiltä paikan korjaus on kesken. Aukion kaupungintalon puoleisella laidalla on mahtava ensimmäisen maailmansodan uhrien muistomerkki ja toisella laidalla ratsastavat kuningatar Victoria ja prinssi Albert. Muita patsaaksi ylennettyjä merkkihenkilöitä ovat kirjailija Walter Scott, kansallisrunoilija Robert Burns, matemaatikko, insinööri ja keksijä James Watt, kemisti Thomas Graham sekä arvostettu valtiomies William Gladstone ja UK:n ansioitunut pääministeri ja poliitikko Robert Peel. Aukio on sananmukainen silläkin tavalla, että puita tai istutuksia on vähän.

Tästä patsaskokoelmasta ja muustakin tulemme huomaamaan, että skotit ovat erittäin isänmaallista väkeä. Moni parlamentin jäsen ja muu merkkihenkilö on päätynyt paadelle tai peräti huimankorkean tolpan nokkaan, sotien uhreja kunnioitetaan ja muistomerkkejä hoidetaan pieteetillä. Jälleen kerran ensi syksynä skotit äänestävät Englannista itsenäistymisestä, kuitenkin haluten kuningattaren aseman säilyvän. Mikä sitten muuttuisi, ei sitä asiaan vihkiytymätön tiedä. Nyt jo Skotlannilla on laaja itsehallinto, vain verotus on yhtenäinen Englannin kanssa. Itsenäisyyttä kannattaa tällä hetkellä noin 40{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} väestöstä, joten varma ei heidän toivomansa lopputulos suinkaan ole.

Ruokalista ja muita yllätyksiä

Ensimmäisellä illallisella valitsemme alkuruuaksi peruna-purjokeiton, joka on maukasta. Pääruuaksi otan koljaa, se on minulle uusi ruokakala eikä jää favoriittilistalleni tämänkään kokemuksen perusteella. Jälkiruoka kuulosti hyvältä: hedelmiä ja marenkia, mutta lautasella pääosassa komeilee valtaisa marenki, jonka huipulla kolme kynnenkokoista siivua hedelmää.Mikä sokeripommi!

Päivän päätteeksi räpellämme yhteisvoimin suihkusta vettä tulemaan ja taistelemme kylpyhuoneen oven ’automaattisen’ lukituksen kanssa. Puoli kymmeneltä paikallista aikaa panen pisteen jutuilleni ja siirryn vaakatasoon lukemaan Siilin eleganssia. Toinen on jo unessa.  

*jatkuu