Toukokuu on touhukasta aikaa. On pihatöitä, mummon- ja vaarintöitä, ystävätapaamisia. Erityisesti iloitsin ystävättärestä, joka vastikään eläkkeelle jäätyään on jo ehtinyt vierailla sukulaisissaan amerikanmaalla ja pohjoisten ystäviensä luona. Hänen kanssaan tapaamme useimmiten ystävälounaan merkeissä pääkaupungissa.   

Tällä kertaa pyysin häntä ensin mukaani tiettyyn vaatekauppaan, josta olen joskus löytänyt sopivia laatuvaatteita. Kun tietää mitä hakee ja mikä omaan tyyliin ja kukkarolle sopii, ei siinä kauan mene. Ystävä näkee miltä valittu vaate näyttää. Tällä kertaa hänen ansiostaan rohkaistuin ottamaan harmaasävyisen jakun mukaan myös piristävän värikkään puseron.

Tapanamme on valita aina eri ravintola lounaspaikaksi. Keskustelu on pääasia, mutta sekin on tärkeää, mitä ja millaisessa miljöössä aterioimme. Tämä on sitä luksusta, jolla ystävätapaaminen erottuu arjesta juhlaksi. Kumpikin meistä on elänyt kivuliaat vaiheensa, jolloin ei voinut syödä oikein mitään. Elämäniloisina nautimme nyt ruuastakin.

Nyt tutustuimme ravintola Salutorgetiin, jossa kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Ravintolasali on upea pylväineen ja peräseinän täyttävine lasimaalauksineen. Sivustalla on baaritiski ja upottavat sohvalooshit, kauppatorin puolella viehättävä kahvila herkullisine tarjoomuksineen. Täällä sain tämän kevään parhaan parsa-annoksen.

Keskusteltavaa riitti vielä Espan puistossa lavamusiikin säestyksellä: eläkkeelle jäämisen ensi tunnelmia, matkoilla havaittua, oman arjen ja elämänpiirin syvimpiä kokemuksiakaan kaihtamatta. Luottamuksen ja jakamisen juhlaa.