Ajattelin mennessä, että olet varmaan mukana, et sitten ollut. Kaksi bussillista starttasi seuriksen pihasta yhdeksältä, vieri Porkkalaa kohti läpi huhtikuisen ankean kehäkolmosmaiseman. Kohtalo heitti Toisen ja minut istumaan erilleen, mikään katastrofihan se ei ollut, me kun istumme joka päivä samassa ruokapöydässä, jonka minä useimmiten katan ja hän korjaa. Vierustoverikseni osui tuttu topakka karjalaismuori, jonka sinäkin tunnet ja jonka kanssa puhe soljui asiasta kolmanteen ja siitä ties minne niin juohevasti, että lopputuloksena oli täyteläinen, kevyesti kosketettu ja voimaantunut olo.
Jostakin Kirkkonummelta ponnahti kyytiin pyöreäposkinen opasrouva, jonka murtumaisillaan olevan äänen (koivuallergikko sanoi olevansa) rätinään totuttelimme seuraavan puolentoista tunnin ajan. Mahtava pläjäys historiallista faktaa ja triviaalia oheistietoa päätyi korvien kautta tajuntaan ja yhtyi siellä uiskenteleviin hajanaisiin tiedonmurusiin. Siitä hahmottui vähitellen käsitys paikasta, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Metsää, kallioita, tulvivia jokia ja märkää pajukkoa, vanhoja ja uusia taloja hulppeassa peltomaisemassa. Haamukartanoita siellä täällä ja asuttujakin, aatelislinna, jonka pihalla kuultiin Adlercreutzin suvun tarinoita, rekonstruoitu Fanjunkarsin torppa ja Aleksis Kiven kohtalon vuodet. (Aleksis Kivestä opasrouva raakkui: ”ei ollut mikään turha mies”.)
Valtion venäläisvuokralaisten jäljistä riitti kommentoitavaa ja lopuksi hämmästynyt summaus kesken kaiken päättyneestä vuokra-ajasta ja valtion määräyksestä, jolla entisille asuinsijoilleen palaavien porkkalalaisten piti lunastaa kotipaikkansa takaisin. Tulimme tietämään, että Kisu Jernström (onko se joku iskelmätähti?) omistaa Degerbyssä kaupan ja järjestää joka kesä kyläläisille possujuhlan, jossa hänen muinaisyhtyeensä musisoi. Samassa paikassa on myös Nappitiikeri -niminen kauppa. Sehän olisi pitänyt nähdä, vaikka vain ihmetelläkseen, miten nappikaupalla voi tulla toimeen, mutta porukka pidettiin tiukasti bussissa kierroksen ajan.
Kaisankodin arvokkaassa kartanoravintolassa poikkesimme nauttimaan välimerellisen herkkulounaan. Pannacotta oli hyvää ja kahvi sitä jokapaikan tynnyrilirua. Pihassa ehti myös sen verran jaloitella, ettei ihan istumiseksi mennyt koko päivä. Vanhojen lehtipuiden katveessa metsikön laidassa riemastuin kevään ensimmäisistä valkovuokoista.
Olen varma, että olisit vaikuttunut Pokrovan luostarin (Pokrova tarkoittaa Jumalanäidin suojelusta) parrakkaan isä Haritonin jutuista. Minä ainakin olin, kun en paikassa koskaan ollut käynyt. Totisenpuoleinen luterilaisjoukkomme hyrähteli nauruun tuon tuostakin, kun armoitettuna kertojana tunnettu Isä kuvaili stand-up-koomikon tapaan paikan historiaa. Siis miten ränsistynyt hevostalli muutetaan kirkoksi roskalavoilta ja kaatopaikoilta pelastetuilla rakennusmateriaaleilla ja luostarin talorotiskot sisustetaan roskislöydöillä ja kuolinpesistä huudetulla puoli-ilmaisella roinalla tyylikkäästi. Miten tyylinmukaiset katto- ja seinäfreskot saatiin maalattua Pietarin ikonimaalarioppilaiden toimesta. Oli muuten ovela veto, näet ikonien tuominen olisi juuttunut tulliin, mutta maalarien ei.
Isä Hariton konkkaili kahden kepin kanssa ja kertoi olevansa polvileikkausjonossa. Hänet tunnetaan myös erinomaisena kokkina, entinen ravintoloitsijakin kun on. Kirkossa oli uskomattoman kauniita ikoneja, joita ei saanut kuvata ja myymälässä näin muun muassa harvinaisen venäläistyyppisen Jumalanäidin ikonin, jossa mafori (viitta) on liljakuvioinen. Ostin varjoliljan ja dannebrogin unikon siemeniä, jospa ne itäisivät pihassamme, kun ovat oikein siunattujakin.
Retkipäivän elämyksistä erikoisin oli kaiketi se kohtaaminen, kun iloa säteilevä nuorekas rouva tuli kertomaan, että häntä kutsutaan lempinimellä Ellinoora. Minulla ei ole ainuttakaan etunimikaimaa ikätovereissa, nuorempia kyllä (Suomen nimirekisterin mukaan). Oi, niin ilahduin lempinimikaimasta kuin olisin pikkusiskon saanut!
Toivottavasti tästä ymmärrät, että jotain erityistä olisi ollut sinullekin varattu tähän päivään, mutta se jäi nyt odottamaan seuraavaa kertaa tai tapahtuu toisaalla.
Kevätiloa… toivottelee ystäväsi Ellinoora!
Mielenkiintoinen matka, kivasti kerroit. Olisinpa ollut mukana.
Kommentin jätti Simpukka · keskiviikkona 25. huhtikuuta @ 16:18
Simpukalle: matkaillaan, se virkistää!
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 3. toukokuuta @ 11:06