Kävin ystäväsiskon kanssa viihtymässä Helsingin Kaupunginteatterissa perjantai-iltana. Musikaali Katri Helena on jo esityskaarensa lopulla ja jonkinlaista väsähtäneisyyttä voi aistia pääroolin esittäjän otteissa sekä yleisössä, mutta mainiot sivuroolisuoritukset sekä teatterin loistava tanssiensamble tekivät kokonaisuudesta nautittavan. Kun esityksen jälkeen lukee teatterilehden pelkkiä superlatiiveja vilisevät ensi kritiikit, tulee kyllä hieman outo olo.

Parasta komiikkaa loivat Sari Siikader luottotoimittajana, Eija Vilpas ihailijan roolissa ja Kari Arffman professorina. Superlatiivit ovat paikallaan erityisesti Katariina Kirjavaisen lavastuksen ja Kari Leppälän valosuunnittelun (huikea rajuilma!) kohdalla. Minut yllätti positiivisesti Sanna Majurin kuulas laulu Katri Helenan superhittien tulkinnassa, ääni oli jopa esikuvansa nykytilannetta sointuvampi, mutta lavakarismaahan ei voi jäljitellä, se on myötäsyntyistä.

Jokaisella Katri Helenan laulujen ystävällä lienee suosikkikappaleensa. Minun lempparini ovat Kesän lapsi ja Anna mulle tähtitaivas, ystävän korvaan jäi tästä esityksestä soimaan Katson sineen taivaan. Laulujen sijoitus elämäntarinan vaiheisiin oli osuvasti ajateltu.

Mitä mieltä kukin onkaan Katri Helenan henkilöstä, lauluista tai äänestä, se lienee kiistatonta, että hänen uransa viihdetaiteilijana on legendaarinen. Siihen ovat luoneet syvyyttä kohtalonomaiset elämänkäänteet. Katri Helena on musikaalinsa ansainnut.

(Ps. Kevään viimeisiin näytäntöihin lippuja saa edulliseen erikoishintaan!)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.