Kahahdan hereille 8:45, kolme varttia tavallista myöhemmin. Elimistö vaatii aikaa uusiin uomiin asettuakseen, kun kellonviisareita muutellaan keväin syksyin. Vartti kerrallaan sisäinen rytmi hilautuu itsestään hitaasti paikoilleen, jos pakkovääntöä ei ole.

Tavallisesti pyrin sammuttamaan lukuvalon kahteentoista mennessä, mutta nyt menee yli, ei voi mitään. Vielä puoli yhdeltä olen liian virkeä. Kirja jatkuu, on mokoma niin mielenkiintoinenkin, ettei malttaisi ollenkaan sulkea.

Eihän tämä nyt eläkkeellä ollen voi mikään ongelma olla. Aikaa on ihan riittävästi kaikkeen tarpeelliseen. Puhelen itselleni: kellonaika on oma juttunsa ja sisäinen rytmi omansa. Ollakseen samassa tahdissa ympäröivän elämän kanssa, on vain synkronoiduttava uudelleen, oli kivaa tai ei. Saattaa olla ihmiselle hyödyksi, ettei uraudu liikaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.