YLE-Teemalla esitettiin viime viikolla jälleen kerran elokuva An American gigolo, pääosassa karismaattinen Richard Gere. Katsoin filmin kolmannen kerran. 1980-luvulla tehty elokuva on paitsi nuoren Geren hurmaavan seksikkyyden huippuaikaa, myös hyvä elokuva, joka nosti pintaan vaietun ilmiön amerikkalaisessa yhteiskunnassa: menestyvien miesten laiminlyödyt vaimot ja varakkaat ikääntyvät naiset, joille ei helposti löydy seksikumppania. Yleensähän tarinat keskittyvät miesten naisseikkailuihin ja rakastajattariin. Monikerroksinen hyväksikäyttöketju paljastuu kaikessa karuudessaan. Elokuvan päähenkilö on seuralaispalvelua tarjoava mies, joka on kehittynyt työssään niin taitavaksi, että saa parhaat ja rahakkaimmat asiakkaat. Gere onnistuu tässä elokuvassa näyttämään riipaisevasti korean ulkokuoren ja opeteltujen hurmurielkeiden alla piilevän aidon rakkauden janon ja satimeen joutuneen yksinäisen miehen ahdistuksen.      

Leffakerhon viime lauantain elokuva, A Single Man (USA 2009), pääosassa karismaattinen Colin Firth ja sivuosassa loistava Julianne Moore, sai Toisen ja minut kotimatkalla pohdiskelemaan rakkauden monia muotoja ja heterorakkauden määrittelemistä ainoaksi oikeaksi. Elokuvan tarina sijoittuu 1960-luvulle, amerikkalaiseen yliopistomaailmaan. Päähenkilö on englantilaissyntyinen professori, joka suistuu suruun menetettyään auto-onnettomuudessa rakastettunsa, jonka kanssa hän oli asunut homoeroottisessa suhteessa 16 vuotta. Professorilla oli myös pitkäaikainen ystävyys naisen kanssa, joka oli pettynyt rakkaudessa ja eronnut miehestään. Nainen yrittää vietellä surevan ystävänsä ja pettyy tässäkin. Naisen avainrepliikki paljastaa 60-luvulla yleisen ajattelun: homorakkaus on vain oikean rakkauden korvike. Professori suunnittelee surussaan itsemurhaa, kun hän kohtaa opiskelijanuorukaisen, joka pohtii omaa erilaisuuttaan ja tunnistaa professorissa lajitoverin. Elokuvan on ohjannut Tom Ford, muotisuunnittelija, esteetikko, jonka ansiosta kuvaus on hyvin kaunis, yksityiskohtia myöten.

Leffakerho on miellyttävä tapa tutustua laatuelokuviin. Kerholaiset ovat ehkä keskimääräistä kypsempää ja suvaitsevampaa yleisöä. Leffakerhon näytännöissä kukaan ei mussuta popcorneja eikä tirsku herkissä kohdissa. Pääosassa on elokuva taidemuotona, joka nostaa katsojan käsittelyyn erilaisia elämään liittyviä eetoksia ja siten avartaa näkemyksiä. Valkokankaan himmeässä kajossa voi pariksi tunniksi täydellisesti unohtaa reaalimaailman ja sukeltaa tarinaan.    

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.