Ajatuksiin tulee tungosta. Unissaan miettii yhtä aikaa tekemisiä, olemisia ja menemisiä. Tulee mieleen ihmisiä, olleita, menneitä. Öisin unet häilyvät oudoilla radoilla ja tuovat kuolleita tupaan. Jonakin aamuna herää painajaisesta hiki otsalla.

Tekee päätöksen, iloitsee hetken, että pystyy päättämään, katuu sitten ja mielenvaiva pyrkii takaisin kotiinsa. Ihmettelee yksinkö pyristelee aikeiden ja unelmien sotkuisessa verkossa. Palaa unessa töihin, joita on tehnyt aikaa sitten, kokee, ettei kuulu sinne. Palaa lapsuuskotiin, sitä ei enää ole, ei ketään siellä.

Mennyt rapautuu hiljalleen, tulevaisuutta ei näe. Aika hajoaa vuosikvartaaleiksi. Tuntee että tarvitaan, mutta kokee itsensä tarpeettomaksi. Tajuaa mennessään, että olisi pitänyt mennä vasta huomenna tai jo eilen. Jonakin aamuna ei tiedä, miksi nousisi uuteen päivään.  

Pieniä ovat ihmisen murheet joltain katsannolta, toisaalta tuntuvat kipuna. Varjot häilähtelevät uhkaa mielen seinillä, suurentuvat, monistuvat. Huoneiden pimeät nurkat hiipivät toisiaan kohti. On etsiydyttävä sisäisen tyyneyden pisteeseensä. Siellä se on jossain syvällä, keskustassa, yhä.

  • Vaikuttavaa, todentuntuista ja harvoin sanoiksi puettua.”Siellä jossain seon syvällä, keskustassa yhä-tyyneys”

    Kommentin jätti Pabloo · perjantaina 13. tammikuuta @ 22:21

  • Aina ei ole helppoa löytää sitä tyyntä kohtaa, mutta hyvä on tietää, että se on.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 14. tammikuuta @ 20:09

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.