Pissismummo riehaantui poikkeuksellisen ärhäkkään mielipiteenilmaisuun kotona lähimmän kanssakatsojan kuullen. Konsa tuo malttoi äimistelyltään kuulla toisensakin mielipiteen kyseisestä asiasta, todettiin, että oltiin harvinaisen samaa mieltä. – Johan nyt on tappurat, mesosi Mummo,  – luuleeko nuo katsojia ihan dilleiksi, vai mitä ihmeen alakarppausta tää nyt on.

Mummo ja Poikakaveri olivat nostalgian kaipuusta ruvenneet männä vuonna katsomaan kotimaista sarjaa Karjalan kunnailla. Aluksi se tuntui mukavan harmittomalta ja kotoisalta, jotkut näyttelijöistä jopa taisivat oikean kuuloista murrettakin. Ihme sarja, missä aina on kesä, romanssit hehkuvat, kylä elää ja tullen mennen kommentoi hyväntahtoisesti toistensa kohtalonkäänteitä.

Sitten alkoi ’toinen tuotantokausi’. Paikalle rantautettiin ranskaa puhuvaa naisporukkaa muka uraaninetsintään. Isä Antto joutui kriisiin ja alkoi höperehtiä. Jaakko nousi katolle jurputtamaan. Kaisan kahvilan pariskunta pakeni kokonaan paikalta. Suhari Sahioja pantiin taas puhumaan henkeä vetämättä puuta heinää. Jake ei näytä saavan naisasioitaan järjestykseen ei millään, haahuilee ympäriinsä, etsii Hannaa ja setvii Jonnan kanssa suhteita. Voi herttinen sentään. Romanssit menevät pakerruksen puolelle, kun kipinä puuttuu. Viimeksi nähty jakso oli kaikkien aikojen rimanalitus.

– Ei tätä kestä, Pissismummo ärisi. Miten voi olla niin vaikea kirjoittaa järjellistä tekstiä? Onko ohjaaja jättänyt porukan mölyämään keskenään? Eikö kelpo näyttelijöistä saa irti muuta kuin huitaisuja ja kaameasti ylinäyteltyä meuhketta? Jo on!