Pienet olivat matkanneet etelästä pohjoiseen, viettäneet joulua serkkujen, tätien, enojen ja toisen Mummolan väen kanssa ja palanneet kotiin. Pikkuritarin päiväjärjestys oli sekaisin ja matkaväsymys näkyi ja tuntui. Isällä ja äidillä alkoi orkesterin harjoitusviikko, joten Vaarilan elämä järjestäytyi heti arjen tultua uusiksi: maitopulloaikoja, soseaikoja, nukkuaikoja ja vaipanvaihtoa Muruselle sekä ruokaa, välipaloja, lukutuokioita, ulkoilua, erinäisiä neuvotteluja ja perään katsomista Pikkuritarin suunnalla. Onneksi ei satanut vettä, päästiin puistoon ja Pikkuritari sai kiipeillä ja Murunen keinua. Murusen ryömintävauhti oli petraantunut jouluviikolla ja toiveikasta kokeilua ilmaantunut, että jos pääsisi nousemaan ja tarkastelemaan mitä lattiatasoa ylempänä onkaan. Illalla pikkuväki haettiin omaan kotiin nukkumaan.

Ensimmäisen päivän jälkeinen, lievästi epätoivoinen väsymys oli yön levättyä hellittänyt. Toinen päivä meni jo letkeämmin, Vaari ja Mummeli hoksasivat jakaa tehtäviä, antaa Pikkuritarin katsoa rauhassa lempiohjelmansa Pingun ja pari muuta animaatiota Yle-areenalta ja hyödyntää lukuhetket itsekin selkää oikaisten. Kolmivuotiaan päiväunet eivät menneet ihan niin helppoon putkeen kuin isänsä antoi ymmärtää, mutta kun Vaari lopulta kellahti levottoman kieriskelijän viereen, kohta kuului vain tuhinaa. (Sitä ennen nukkumahuoneen verho oli puoliksi irronnut, taulu vinksallaan, peitot ja tyynyt joutuneet lattialle ja matto kasassa.)

Kolmannen ja neljännen päivän aamuna satoi vettä. Toivottu aamupäiväkävely metsään jäi haaveeksi. Vaari oikaisi kirja kädessä vuoteelle – ja nukahti siihen. Mummelikin päätti sitten suosiolla levätä varastoon ennen kuin pikkuiset tulivat iltapäivän hämärtyessä. Opittiin kantapään kautta, että kahden pienen hoitaminen ei tosiaankaan ole sama kuin yhden. Että kolmivuotiaalla pitää olla koko ajan ohjelmaa tai muuten hän itse järjestää sitä. Ja että huoli ja vastuu vievät myös energiaa, jota muutenkin on näillä kymmenillä jo rajallisesti.

Konserttipäivän hoitosessio sisälsi nukkumaanmenorituaalitkin ja tapahtui siksi Ritarilassa. Oli rauhallisempaa ja väljempää. Pikkuritari ja Vaari kävivät iltakävelyllä katselemassa ilotulituksia. Sillä aikaa Murunen pääsi leikkimään Pikkuritarin tavaroillakin, joihin muuten ei ollut asiaa. Viikon aikana Muru oli alkanut konttailla tarmokkaasti eikä enää paljon viihtynyt lattialla. Kun iltalenkillä olijat palasivat, alkoikin olla Murusen nukkumaanmenon aika. Se oli sentään vielä yksinkertaista, mutta Pikkuritarin kanssa neuvoteltiin vähän kaikesta. Murunen oli unessa ja Pikkuritari sängyssään iltasatua kuulemassa, kun vanhempansa saapuivat ja ottivat homman haltuunsa.  

Rakettien paukkeessa ajelivat Mummeli ja Vaari kotiinsa ja panivat saunan lämpiämään. – Miten ihmeessä pienten lasten vanhemmat jaksavat päivästä toiseen, huokasi Mummeli. – Ovat nuorempia, niin kuin mekin oltiin aikoinaan, Vaari siihen.    

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.