Adventin hämärtyessä illaksi heräsin torkuilta, hipsin keittiöön ja napsautin keittimeen virran. Kahvin valmistuessa sytytin kynttelikköön kolme liekkiä ja yhden vielä ikkunan taakse lyhtyyn. Tänään on hyvä päivä, ajattelin, kaikki jotenkin kohdallaan. 

Toinen oli noussut aamulla aiemmin, herättänyt sitten aamuteelle. Lehdet luettuamme pukeuduttiin. Istahdin lukemaan päivän tekstejä. Psalmissa sanottiin: ”Minä kuuntelen mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen…” ja ”Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat…”

Puolipäivän aikaan keitin spelttimannapuuroa, se on hyvää kanelin ja luumukeiton kanssa. Klementiinistä jäi raikas maku kielelle puuron jälkeen. – Lähdetäänkö nyt, kysyi Toinen. Pian olimme polulla Lähimetsässä ja Toismetsässä autotien takana. Metsässä oli rauhallista, tuoksui hyvältä. Kaduilla oli jäätä, varminta kulkea käsikoukkua.

Lounasta valmistellessa ajatus jatkui: tuntuu siltä, että olemme löytäneet yhteisen, molemmille sopivan päivärytmin, jossa ateria-ajoilla, ulkoilulla, lepohetkillä on säännöllinen aikansa ja niiden väliin solahtavat muut kotipuuhat ja kauppamatkat tiettyinä päivinä. – Elämämme on kyllä aika lailla ennalta arvattavaa, vai mitä, totesin ääneen. Toinen nyökkäsi ja hymyili. Hän näytti tyytyväiseltä.

Tällaista on ikääntyä rauhassa, ajattelin. Arkiset asiat kohdallaan ja sopivasti mausteeksi poikkeuksia suuntaan tai toiseen. Kellekään ei tarvitse esittää tai todistella mitään. Ei itsellekään. Ja jos ikävystymisen fiilis yllättää,  repäistään irti arjesta. 

  • Ihana teksti! Toivon teille lisää hyviä, rauhallisia päiviä.

    Kommentin jätti Marikki · keskiviikkona 14. joulukuuta @ 15:30

  • Kiitos, Marikki. Hyviä ja (välillä myös rauhallisia) päiviä itsellesi ja perheellesikin! Joulunalushässäkkä ei ole ikuinen!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 14. joulukuuta @ 19:38

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.