Panu Tuomi; Jerusalemin syndrooma; WSOY 2010

Tamperelainen Panu Tuomi, 43, löysi elämäntyökseen runot filosofiaa ja kirjallisuutta ja taidehistoriaa opiskeltuaan. Jerusalemin syndrooma on Tuomen kahdeksas kokoelma. Runot on puristettu tiivismuotoisiin monologeihin ja aihepiiri juutalaisuuteen liittyvä. Runoja syvällisemmin ymmärtääkseen täytyy tuntea keskeiset käsitteet, jotka runoilija myös lyhyesti esittelee teoksen lopussa. Filosofioita hallitsematonkin pääsee kirjailijan rikkaan ajatusmaailman ääreen heittäytymällä kuuntelemaan miten helikon (kreikkalainen viisikielinen jouhisoitin) tekstissä soi ja mihin uskonnolliset kuvat tässä ajassa viittaavat. Runoilijalla on oma ääni ja sanottavaa.

” Lausumattomat / haaveeni kätken / syvälle kiven / nivusiin / ja tietämättäni / rapautan Luojaani / päivä päivältä / enemmän.

Sarastuksesta / hämärään minä / huojun vallin / partaalla, / kahden kukkulan / välille viritän / rukousnauhasta / trapetsin. ”

*

Caj Westerberg; Yönmusta, sileä; Otava 2011

Westerbergin luontominiatyyrit viehättävät minua kovin. Kahdellakin kielellä hän taitaa runon, piirtää yhdellä siveltimenvedolla herkistä herkimmän kuvan, joka värähtää samansieluisen lukijan sydämessä. Ja lukija kiittää.

”Pääskysiä. Kissankelloja. / Männyn juurella / kuuromykkä tynnyri.”

”Kivellä vilkkaina puntarpäiden varjot”

”Herkeämättä / saarni puhuu / ilmavaa, valoisaa lausettaan.”

*

Bo Carpelan; Lehtiä syksyn arkistosta, suom. Caj Westerberg; Otava 2011

Bo Carpelanin viimeiseksi jäänyt ja postuumina julkaistu romaani on niin huikeaa kieltä (kiitos taitavan suomentajankin), niin filosofinen, niin tiheä kuviltaan ja merkityksiltään, että tekee mieli sijoittaa runoteosten joukkoon. Romaanimaisia aineksia on, mutta kuin taustalla, viitteeksi, enimmin pyörteilevää tajunnanvirtaa, muistoja ja hetkestä toiseen läsnäolevaa toisiinsa lomittuen. Lukijana ja Carpelanin runouden ystävänä olen lähes sanaton tästä testamentista, jonka hän on jättänyt. Hiljainen kunnioittava kiitos sanojen mestarille.

”Nyt vanhoilla päivilläni lähestyn suurmetsää, pimeyttä, valossa kylpevää metsäaukeamaa, aukeitten yli puhaltavaa tuulta, syysilmassa kaikuvaa olemassaoloa, arkistoa, joka kätkee dataa ja johon sitä mahtuu, silmänräpäyksiin, ydintapahtumiin, arkipäiväisyyksiä, jotka muodostavat yhtenäisen kuvion siihen, minkä näen ja koen. Tämä kaikki on minun eikä kenenkään muun.

Se mikä vaatii tiivistämistä, voikin olla linnun siipienväli.”

*

Suvi Valli; Ohijuoksija; Otava 2011

Esikoisteos runoilijalta (s. 1977), jolla tuntuu olevan hyvin varma oma ääni. Teoksesta tulee mieleen tulivuoren purkaus. Teksti on runsas, sanoja paljon, aiheet liikkuvat kaukana ja lähellä. Visuaalisesti monimuotoisena teos on omanlaisensa, mutta käy mielessä onko tietoista kikkailua: eri kirjasinkokoja, hajotettuja lauseita, piirroksia, vapaata viivaa. Ja miksi kirjoittaa niin vaikeaa tekstiä, että selitysosa on tarpeen. Mielenkiintoista, mutta ei nautittavaa.

*

Martta Rossi; Upoksissa pilvet; Otava 2011

Esikoisteos tämäkin, runoilijan syntymävuosi (1929) kertoo tekstien olevan kypsynyttä, sillä tavalla herkullista kuin pitkään haudutettu on. Tämän sukupolven runoilijat peilaavat elämää luonnonkuvien kautta, teksti on tutunoloista ja ymmärrettävää. Minkäänlaisia vieraita tehosteita ei haeta eikä tarvita. Vanhahtavia ilmaisuja on siellä täällä, mutta ne jotenkin kuuluvat tähän runoilijapersoonaan. Pidin runoista.

”Kuusi tulee huoneeseeni. / Se huojuu yön kaihtimella / ja saartaa uneni / pihkantuoksullaan. / Olen kuusen morsian. / Aamulla heräämme / auringonhehkuiseen erillisyyteemme.”

*

Miki Liukkonen; Valkoisia runoja; WSOY 2011

Tekijä on voittanut J.H. Erkon runokilpailun 2009 ja Valkoisia runoja on hänen esikoisteoksensa. Uusien runoilijoiden hengentuotteet eivät aina aukene lukijalle, paljon on tyhjältä tuntuvaa kikkailua sanoilla ja runojen rakenteita rikotaan, motiivina ehkä  – siltä tuntuu –  vain vaikutuksen tekeminen. Liukkosellakin on viehtymys kokeilla , hän sekoittaa matemaattisia kaavoja tekstiin, mutta on kuitenkin uutena runoilijana hauska, tomera poikkeus. Harvoin runokirjan ääressä hersyy nauru niin kuin esimerkiksi Surrealistin päiväohjelmaa lukiesssa.

*

Marja Leena Toukonen; Vuodet villiintyvät takanani; Basam Books 2011

Fil.lis. Marja Leena Toukonen tunnetaan tietokirjailijana ja kouluttajana. Nyt häneltä on ilmestynyt ehyt, tiheätunnelmainen kokoelma runoja vanhenemisesta, kuolemasta, unohduksesta ja muistoista. Tykästyin kovasti näihin konstailemattomiin, paljon puhuviin runoihin, jotka eivät kaihda eivätkä kaunistele sanomisiaan. Minulle tästä tuli äidin muistelukirja, mutta myös omiin tunnelmiin osuvia tekstejä löytyi. Kiitos runoilijalle ja kustantamolle!

”Vuodet takanani / ovat alkaneet villiintyä / peittyä muistoihin, jotka kasvattavat uusia oksia / levittävät lehtensä päivien päälle.

_

Ja viiltävät kirkkaat aamut / ovat samentuneet / kuin vesivärityössä, värit levinneet / pehmentyneet.

Eivätkä sydämen tuska ja tahdon vaiva / enää hehku riivatun lailla / takka hiipuu hiljakseen / viimeiset kekäleet huokailevat.

Villiviini / kiertyy öitteni peitoksi / vaimentaa yön äänet / mutta pöllöt istuvat odottaen räystään reunalla.”

*

Niilo Rauhala; Tähtiä taivaan nurmikolla; Kirjapaja 2011

Niilo Rauhala, pohjoisen palkittu runoilijapappi, on ollut minulle sellainen, jonka teksteihin palaan aika ajoin. Tänä vuonna Kirjapaja julkaisi valikoiman uskonnollisia runoja Rauhalan kokoelmista, mukana myös muutamia uusia runoja. Rauhala on tehnyt työtä sairaalapappina, mikä heijastuu hänen runoihinsa hienolla tavalla. Tyyntä, kirkasta runoa.

”Anna minulle tähden rauha / ja oksilla kuultavan yön. / Anna minulle erämaata katselevan virran rauha / ja kosken pyörteessä läikkyvän kiven. / Anna minulle ristiltä laskeutuvan / voittajan rauha / ja ovelleni kolkuttavan käden. / Anna huoneeseeni hänen silmiensä rauha, / sydämeeni sinun rauhasi.” 

*

Maria Syvälä; Älä sylje minua syliisi; Robustos 2005

Syvälä on julkaissut runoja, jotka kuvaavat vaikuttavalla tavalla psykoosiin sairastuneen tunneryöppyjä, suljetun osaston maailmaa, myös oman hoitajan ja potilastovereiden merkitystä toipumisessa. Runojen punainen lanka läpi kaiken on äiti-tytär-suhde, joka pitää äitiä elämässä kiinni ja kutsuu toipumaan. Dokumentinomaisena tilityksenä hieno.

*

Kevään kukat, syksyn kuu, Kootut tankarunot 1960-1982, suom. Tuomas Anhava; Otava 2000 (Seven 2011)

Japanilaisten tankarunojen kääntäminen mille tahansa vieraalle kielelle on vaikeaa, jos haluaa pysyä alkuperäisessä tavurytmissä. Tuomas Anhava on niitä harvoja kääntäjiä, joka on pitänyt rytmistä kiinni, runot ovat saksan-, englannin- ja ranskankielestä suomennettuja. Tankarunojen tunnemaailma on viehättävä yksinkertaisuudessaan, monimerkityksisyydessään ja luonnonläheisessä melankoliassaan. Herkkää, mietiskelevää ajatuspuroa.

*

Rabindranath Tagore; Toiselle rannalle, suom. Hannele Pohjanmies; Kirjapaja 2009

Intialainen Tagore eli 1861-1941. Hän oli monella tavalla omassa yhteiskunnassaan ja laajemmalti vaikuttava persoona, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1913. Hänen tekstinsä ovat seuranneet minua läpi elämäni siitä asti kun murrosikäisenä kirjat löysin. Yhä hänen tekstejään julkaistaan uusina valikoimina. Tässä on tekstien lomassa suomalaista valokuvataidetta. Kirja sopii lahjaksikin.

***

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.